sunnuntai 21. syyskuuta 2008

Kuhinaa ja kähinää...



tämä kuva on lainattu Kasvihuoneilmiön nettisivuilta

Palatessani takaisin Turusta Helsinkiin pysähdyin taas puolimatkan krouvissa sisustustalo Kasvihuoneilmiössä. Siellä oli positiivista kuhinaa ja kihinää, leppoisa "antiikkia ja humpuukia" -tunnelma, live-pianisti soitteli kauniita sävelmiä, markkinameininkiä. Pieni elämys kesken ajomatkan.

Siellä oli kaiken keskellä TIE-niminen valokuvanäyttely pian valmistuvasta moottoritiestä, ykköstiestä Turku-Helsinki ja sen rakentajista. Uusi tie avautuu meille tienkulkijoille marraskuun puolivälissä. Olen matkustanut Helsinki-Turku väliä jokseenkin säännöllisesti vuodesta 1986 lähtien, ensin opiskeluiden takia, sitten työn takia, ja vanhempani asuvat myös tämän tien varrella, joten paljon on kilometrejä mittarissa. On kiinnostavaa ajella uutta tietä, ja nähdä uusia maisemia. Moottoritien rakentamisella on puolensa ja puolensa, kyse on miljardiluokan hankkeesta, luontoa on rikottu, kallioita räjäytelty, peltoja raivattu mutta toisaalta uusi tie on nykyistä turvallisempi ja nykyisten tarpeiden mukainen.

Mukaani tarttui Kasvihuoneilmiöstä pieni kultakehyksinen peili, pöydällä pidettävä. Kulta ei ole minun värini mutta tähän pieneen esineeseen se sopii. Peili on koristeellinen, siinä on kiekuroita ja bling-meininkiä. Peilin voi helposti irrottaa, ja laittaa sen tilalle valokuvan tms.


Lisäksi tällainen rautainen (rautakausi jatkuu siis) kori, jossa voi säilytellä kankaita, takkapuita, tyynyliinoja, pyyhkeitä, tai vaikka mitä. Olen hetken aikaa etsinyt vanhaa aiv-pullon metallikehikkoa, mutta tämä saapi kelvata tähän tarpeeseen. Tämä taisi olla viimeinen kappale.




12 kommenttia:

Riikka T kirjoitti...

Hei!Ajattelin jo, että olet ostanut kristallikruunuja heti oikein kunnolla.
Vinkki: Jos vielä on tarvetta :AIV-pullokoreja on täällä Hämeenlinnan suunnalla myynnissä Pienessä Patinassa, heillä on myös nettisivut ja ovat ilahtuneita soitoistakin sekä Iittalan maaseutukirpparilla...

Elsa kirjoitti...

White Linen, voi kunpa voisin ostaa paljon kristallikruunuja :))

Kiitokset vinkistä!

Sirkka kirjoitti...

HI, niin minäkin ajattelin, nyt Elsa valojen kanssa kotiin!
Kauniita...olen aivan ihastunut kauniisiin lamppuihin, näin muutama viikko sitten kattokruunun, ihastuin, mutta hintalappua katsoessani punastuin:) joten jätin sen sinne edelleen roikkumaan ja voin mennä salaa joskus ikkunan takaa ihastelemaan, nimittäin tarvitsisin niitä kaksi melkein samantyylistä:)
En itsekään oikein messingistä pidä, mutta pieninä annoksina se menee...kauniin sävyisiä pyyhkeitä on kauniissa korissasi.
Kiitos postailustasi ja tarinastasi:)

päivi kirjoitti...

sunnuntai-iltaa sinne hesaan...
ajattelin jo että oletpas monta kristallijuttua ostanut kunnes luin eteenpäin:)
kivat ovatkyllä nuo oikeat ostoksetkin<3
kori muistuttaa kyllä hakemaasi... omani sain anoppilan ladosta ja ulkona se kotia on pitänyt, sisälle se ei meillä valitettavasti sovi, sillä
onhan se aika kookaskin.
täälläpäin en ole toista samanlaista nähnyt....
mukavaa työviikkoa sinne,
lämpimin terveisin päivi

Mari kirjoitti...

Ihanat ostokset:) Ja kauniita ovat valaisimetkin!

Mari

jori kirjoitti...

Kasvihuoneilmiössä on aina sitä jotain ihmeellistä. Harrastamme sunnuntaiajeluja sinne ihan muuten vaan ja bligblig timantteja tarttuu aina matkaan. Tuo metallikorihan on vallan komea ilmestys.

Hanneloore kirjoitti...

Hei elsa.

Minun on jo pitänyt monta vuotta poiketa sinne kasvihuoneilmiöön..
Ystäväni löysi sieltä ihania tyynyjä joskus ja suositteli käymään.
Aivan ihastuttava tuo korisi ja muutenkin ihania kuvia. En ole aikoihin taas kerinnyt kurkkimaan muiden blogeja..

Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle:)

Hanna

Hanneloore kirjoitti...

Hei elsa.

Minun on jo pitänyt monta vuotta poiketa sinne kasvihuoneilmiöön..
Ystäväni löysi sieltä ihania tyynyjä joskus ja suositteli käymään.
Aivan ihastuttava tuo korisi ja muutenkin ihania kuvia. En ole aikoihin taas kerinnyt kurkkimaan muiden blogeja..

Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle:)

Hanna

titta kirjoitti...

Hienoja löytöjä! Minäkin tykkään sitä tietä aina ajella:)

p.s. hetken jo luulin, että nyt on törsätty valaisimiin (ne on ihan valtavia)

Marja Kristiina kirjoitti...

KIITOS!!!

Juu, minäkin ehdin luulla että kattokruunua on pukannut mutta varsinaiset ostoksethan olivatkin myös huippuihania!

maano kirjoitti...

kori on ihana , ja tuolla paikassa olisi joskus kiva käydä :)

Livingroom kirjoitti...

Hei!
Kasvihuoneilmiö on aivan mahtava paikka. Olenkin joskus ihmetellyt , js joku isompi kaappi tai vastaava, haluaisi ostaa-- miten ne saa sen sieltä ulos kun kaikki on niin täynnä????
Meillä oli kesämökki siinä ihan vieressä ja kasvihuoneilmiö oli niinkuin mun "lähikauppa"

Syysterveisiä,

Lotta