maanantai 18. elokuuta 2008

Viikonlopun kirjallisia hankintoja

Nyt viikonloppuna tein muutaman hankinnan, ne menivät tuonne kirjalliselle puolelle. En ehtinyt kirpparille, mutta lehti- ja kirjakauppaan ehdin.




Olen dekkarien ystävä, ja ilokseni huomasin että Leena Lehtolainen on julkaissut 10. Maria Kallio-rikosromaaniin Väärän jäljillä. Suosikkidekkarikirjailijoitani on Lehtolaisen lisäksi Reijo Mäki, Outi Pakkanen, Liza Marklund ja erityisenä lempikirjailijana on Sujata Massey, jonka repertuaariin kuuluvat aivan loistavat Rei Shimura-dekkarit.

Drömhem & Trägård on yksi niistä sisustuslehdistä, jotka tarttuvat minuun kaupan tiskillä. Ja niinpä nytkin. Mukava numero, jossa paljon lukemista. Muista sisustuslehdistä joita seuraan säännöllisesti on Vakre Hjelm & Interior ja Lantliv, jotka molemmat tulevat kotiin postipojan kyydissä tilattuna. Romantic Homes on myös antoisa lehti, jonka kotiin tilaamista mietin, sitä kun saa ostaa ainoastaan irtonumeroina Akateemisesta Kirjakaupasta.

Sitten ostin taas sisustuskirjan, tieskuinkamonta niitä minulla on. Aina pitää ostaa uusi, ja joskus tulee vahingossa ostettua toistamiseen. Nyt löysin minulle uuden tuttavuuden "The New French Décor, Living with Timesless Objects", Michèle Lalande. Se tuntuu lupaavalta ainakin tähän astisen selailun perusteella. Ihan miun maun mukkaan. Tässä siitä kuvallisia maistiaispaloja.









Oikein mukavaa ja antoisaa uutta viikkoa teille kaikille ihanaisille! Olen niin tyytyväinen ja onnellinen että olen löytänyt tämän Blogistanian, ihan uusi maailma on avautunut sen myötä, sydämellisiä ja loistavia ihmisiä, joita en olisi tavannut ilman tätä virtuaalimaailmaa.

8 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Ihania kuvia kirjoissa... ja nuo tildat on vaan niin somia!!! Miulla bikiniladyt odottavat ompelua... tytöille lupailin ne ommella... ja muutenkin nyt syksyllä voisi ehkä!!! olla aikaa keskittyä taas noihin Tildailuihin... :)

titta kirjoitti...

Kiitos elsa kurkkauksesta kirjan sivuille. Samat lempparilehdet minullakin :)
Titta

päivi kirjoitti...

kiitos kirjan katseluista elsalle!
täälläkin noita sisustuskirjoja kerätään kun kohdalle sattuu?
lehtiä vain vaikea täältä irtonumeroina saada, ei auta kuin tilata....
noista tilda jutuista en ole itse vielä innostunut, vaikka monenlaiseen ompeluun itseni nuorena olenkin kouluttanut?ehkäpä tuokin tauti vielä tarttuu?
mukavaa maanantai päivää sinulle!
terkkuin päivi

mimosamamma kirjoitti...

Hei Elsa!
"Lukeminen kannattaa aina" sanoi Jörkkakin aikanaan:)) Kaunis sisustuskirja, noita kuvia voisi katsella ikuisuuden. Vakre hjem lehteä en ole missään bongannut, valitettavasti, sitä ei ilmeisesti myydä missään irtonumerona? Mitä kautta olet sen muuten tilannut?
Blogissasi on niiiin paljon IHANAA katseltavaa:))

t.Marja

Riikka T kirjoitti...

Hei!
Minäkin ostin pari viikkoa sitten tuon French Decor- kirjan.
Siinä on paljon katselemista ja tykkään siitä kovasti, vaikka oma tyylini ei olekaan noin koristeellinen.
Vakre Hjemiin törmäsin ensimmäisen kerran Norjassa viime syksynä ihan "puhtaalta pöydältä" eli en ollut ennen kuullutkaan moisesta lehdestä, mutta totesin heti , että tämähän on parasta pitkään aikaan ja laitoin välittömästi tilauksen sisään lehden nettisivujen kautta.
Minustakin blogistania on ihana paikka, kun saa heti jakaa löydöt ja aikaansaannokset muiden samanhenkisten kanssa:-). Minä löydit blogit viime keväänä juuri Tildailun kautta.

Marja Kristiina kirjoitti...

VOI!!! Tuo kirja minunkin on saatava *huokaa ihastuksesta*

mimosamamma kirjoitti...

Kiitos Elsa tiedosta, siitä oli hyvin paljon apua:) Seuraava reissuni suuntautuu Suomalaiseen:))

Marja

Sirkka kirjoitti...

Tuttua juttua...:)siis jos jostain kaapit täyttyy niin sisutuslehdistä ja vaikka olen niitä pois antanut pilvi pimein ...aina niitä tulee lisää. Onpahan käynyt monestikin niin että kun tulen kotiin lehtieni kanssa niin, minullahan olikin se jo ollut:) tai olen ostanut ja sit se tulee postissa seuraavana päivänä:) tää on kuule ihan kamalaa..nyt olen " hiukan" rauhoittunut, kun on tää bloggailu, mut ei tämäkään oikein enää auta:) ja on käynyt niinkin et olen ostanut lehden , niin se on ollut kotona mutta en ollut sitä vielä lukennut..
Nautitaan lukemisesta:)