tiistai 22. kesäkuuta 2010

DIY: Give me a sign

Nyt se on löytynyt, nimittäin kauan kadoksissa ollut askarteluinto. Tuntuu hyvältä, mielekkäältä saada käsille hommia ja puuhaa. Mukavaa vastapainoa päivätyölle.

Tein ilokseni muutamia  puisia kylttejä kera tekstien ja numeroiden. Ostin muutaman pienen puisen leikkuulaudan (myydään neljän paketeissa ainakin Anttilassa). Ja lisäksi rikoin puulaatikon, jota en tarvinnut, ja siitä sain sopivia laudanpätkiä.

Maalasin ne valkoiseksi. Ja päälle maalasin numeroita ja tekstejä. Sabluunan tekeminen ei minulta onnistu, hutiloin liikaa. Mutta on olemassa yksinkertaisempi keino. Tulostin haluamani tekstin, ja väritin tekstin taustapuolelta lyijykynällä, ja sen jälkeen siirsin kuvan lyijykynällä laudalle tulosteen päälipuolelta. Käytin tulostetta siis eräänlaisena siirtovälineenä. Tämä ei ole omaa keksintöäni, luin tästä jostain ruotsalaisesta askartelulehdestä. Sitten mustaa akryyliväriä (värin ostin askarteluliikkeestä) päälle taitelijasiveltimellä, annoin kuivaa kunnolla, ja lopuksi hiekkapaperilla tekstiä kuluneemmaksi. Nuo numerokyltit jätin toistaiseksi hiomatta. Taidan tehdä muutaman lisää sillä tämä on helppoa kuin heinänteko!





I found it, namely the long time lost crafting fun! I have done some signs with numbers and words. Painted the board white and text with black. So easy and love doing things like these. Especially I like a lot the street sign.

25 kommenttia:

Anu kirjoitti...

Tosi kivoja idiksiä; leikkuulaudat ja tuo siirtäminen siis. Näyttää hyvältä.
Keskikesääsi onnellisia aikoja,
Anu

Marie Elisabeth kirjoitti...

Hih, hauska kuvailu askartelu hetkestäsi :) Hauskoja kylttejä olet saanut askarreltua. Minä kokeilin eilen akryylivärejä kankaaseen joten sitä olisi kotonakin jo valmiina. Kiitos vinkistä :)

Kirsi kirjoitti...

Näyttää niiiin hienoilta nuo kylttisi.. täytyypä kokeilla itsekin.

Kirsi

Hanna kirjoitti...

Hurjan hienoja!!Tosi kiva idea ja sa helposti kivoja yksityiskohtia kotiin.

Tiina kirjoitti...

No vähänkös on ihania. :)

päivi kirjoitti...

Elsa se on joka osaa:)
ovatpas hienoja!
tiistaiterkuin
päivi

Johanna kirjoitti...

Vau, hyvännäköisiä kylttejä. Nuo numerojutut on jotenkin kivoja, sellaisia joihin silmä ei kyllästy. Meille tulee valkoiset hyllyt olohuoneeseen ( lähestulkoon katonrajaan) ja makkariin työpöydän yläpuolelle. Voisin minäkin kokeilla tuollaisia somisteeksi. Kiitos inspiraatiosta!

Louise kirjoitti...

Tosi kivat kyltit! Voisitko viestittää vähän askarteluintoa tännekin??? Se on nimittäin täälläkin ollut kadoksissa kauan...

Kesäkukka kirjoitti...

Kauniita ovat! <3

Ainosofia kirjoitti...

En voi kuin ihailla sinun taitoasi ja kykyäsi luoda kaunista.

Millas hem kirjoitti...

Yes! It's really nice indeed!!

Hugs Camilla

Uuden Kuun Emilia kirjoitti...

Todella ihania juttuja!
Juuri eilen selasin lehtihyllystä jotain askartelulehteä, jossa oli näitä juttuja. Iski myös minuun!

Galleri MochB kirjoitti...

Kanske jag också borde fixa oss en egen vägskylt med nummer :O) Så roligt att du återfått skaparlusten! All min lediga tid går just nu till att måla huset...

outi kirjoitti...

Kivoja kylttejä!

maano kirjoitti...

hienot .. ja ain tulee se onnistumisen riemu ku jotain uutta saa aikasex käsillään:).. mää en oo tehny varmaan reiluun puoleen vuoteen mitään ...

Kultsin kämppä kirjoitti...

Wau, hienoja askarteluja! Äitini opetti minulle muinoin tuon lyijykynäkikan ja se tosiaan toimii yksinkertaisen loistavasti.

Eva-Liisa kirjoitti...

Tuo on kyllä hyvä idea, ellei ole sabluunoita. Ja ihanat niistä tulikin, sinä osaat kaikkea kivaa tehdä.

Oikein ihanaa juhannusta sinulle.

Pia kirjoitti...

Oih! Arvaa kuka tekee kohta samaa, siis matkii sinua??!! Jahka vaan saisin tuon innon tehdä jotain! Mutta aivan mahtavia ovat, niin superhienoja nuo kylttisi, että sormet syhyy, mutta pää ja kroppa ei!

Toivotan sinulle mahtavan hauskaa ja kaunista ja herkkää Juhannusta!

Hali, hali!
-Pia-

Miia kirjoitti...

Hauskoja kylttejä! Voiskin tehdä tollasista meille talonnumeron, laittais vaan venelakkaa päälle..

Katja - Bag End kirjoitti...

Kivoja kylttejä :-) Mullakin on ollut viime aikoina kova askarteluinto. Olen tällä hetkellä ihan kotona vain, joten jotain tekemistä pitää olla. Mun tekeleet on vain niin onnettomia ettei niitä kehtaa julkisesti esitellä :-)

Hyvää juhannusta!
Katja

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Upeita ideoita!!! Täytyy kokeilla itsekin.
Olet eri taitava!


Oikein hyvää juhannusta sinulle!!!

Krisse kirjoitti...

Upeita..pitää lukea uudelleen ajatuksella tuo tekotapa..josko osaisin minäkin tehdä..

Elsa kirjoitti...

Lämmin kiitos kommenteistanne, ne ilahduttavat kovasti! Kokeilkaa ihmeessä näiden kylttien tekoa, se on erittäin helppoa.

Mukavaa Jussia!

Petra kirjoitti...

Hienoa työtä ja todella kauniita! Itse tein samalla tekniikalla meille limpparilaatikon. Todella helppoa ja mukavaa!

Helmi kirjoitti...

KIVOJA !! Kiitos ideasta. Tekee mieli koittaa oman kadun nimestä tuollaista samanlaista. Puuhaa lomapäiville. Taidan käydä ostamassa muutaman leikkuulaudankin. Mahtavatpa kaupassa ihmetellä äkillistä leikkuulautamenekkiä ;-)

Mukavaa kesää Sinulle!