Oliivilla on paljon merkityksiä, sanomaa, symboliarvoa ja historiaa takanaan. Ainakin se on yhden postauksen arvoinen.
Oliivipuu eli öljypuu esiintyy monissa legendoissa ja riiteissä. Jopa hyvin vanhasta leikatusta rungosta saadaan vielä nestettä/mahlaa: oliivipuu on jatkuvuuden vertauskuva. Vanhan testamentin mukaan Nooan lähettämä kyyhkynen palasi takaisin nokassaan oliivipuun oksa, joka oli merkki vedenpaisumuksen päättymisestä ja elämän palaamisesta maanpinnalle.
Oliiviöljyä on myös poltettu temppelien pyhissä lampuissa ja myös antiikin olympialaisten "ikuisessa tulessa." Kisojen voittajat kruunattiin oliivipuun lehvällä. Tutkimukset ovat osoittaneet oliiveilla ja oliiviöljyllä olevan terveydellisesti edullisia vaikutuksia.
Oliivipuun lehtivä oksa on vaurauden, kunnian ja rauhan sekä elämän symboli. Sitä on käytetty voitonmerkkinä urheilussa, mutta myös sodassa. Niitä on käytetty myös rituaalisiin tarkoituksiin ja uhrattu jumalille. Rauhan symbolina oliivipuun oksa esiintyy myös YK:n lipussa maailmankartan ympärillä.
Oliivilehto on kautta historian ollut Välimeren maiden perinteen ja kulttuurin symboli. Olen tuonut lukuisia oliivipuisia tuliaisia Välimeren maista. Niitähän siellä myydään runsaasti monessa eri muodossa, patsaita, lippaita, enkeleitä, keinuhevosia, rukousnauhoja jne.
Oliivipuuta on muinaisista ajoista saakka viljelty oliiviöljyn, arvokkaan puuaineen, lehvien sekä syötävien oliivien vuoksi. Sen hedelmä on luonnostaan kitkerä, mutta fermetoinnin ja marinoinnin avulla se saadaan syömäkelpoiseksi. Vihreät ja mustat oliivit puhdistetaan täysin kitkerän makuisen hiilihydraatin poistamiseksi.
Afrodite-patsas oliivipuusta, tuliainen Korfulta 1990-luvulta
Suurin osa oliiveista tuotetaan Välimeren läheisyydessä. Jonkin verran sitä viljellään muillakin alueilla, joissa vallitsee samantapainen Välimerenilmasto, kuten Etelä-Afrikassa, Chilessa, Australiassa, Uudessa Seelannissa ja Kaliforniassa.
Suurin osa oliiveista tuotetaan Välimeren läheisyydessä. Jonkin verran sitä viljellään muillakin alueilla, joissa vallitsee samantapainen Välimerenilmasto, kuten Etelä-Afrikassa, Chilessa, Australiassa, Uudessa Seelannissa ja Kaliforniassa.
Mikä onkaan ihanampaa kuin kreikkalainen salaatti ja oliiviöljy? Tai sitten buffala-mozzarella salaatti basilikalla ja oliiviöljyllä? Yksinkertaista ja helppoa, ja herkullista ruokaa... Jopa minunlaiselle keittiön poropeukalolle...
Voi, täällä ikuinen Kreikka-fani ilmoittautuu! :)
VastaaPoistaOlen niin tykästynyt maahan, sen kulttuuriin ja oliivilehtoihin. :) Ja tietenkin suosikkeihini kuuluu juurikin tuo kreikkalainen salaatti, vesi herahti kielelle tuota kuvaa katsellessa.
Pirteää keskiviikkoa!
Voi miten mielenkiintoinen postaus! Tulen varmasti lukemaan sen vielä uudestaankin:)
VastaaPoistaMari
herlige bilder,- vackert med oliventrær.....
VastaaPoistakra til deg~¨~
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistakauniisti tehty ja herkullinenkin postaus:)
VastaaPoistakiitos mielenkiintoisesta luettavasta ja kauniista kuvista<3
kasvissyöjän herkkuihin tuo salaatti toki kuuluu täälläkin!
ihanaista illanjatkoa ja touhukasta loppuviikkoa sinne....
iltaterkuin päivi
On mukavaa kun täältä saa aina paitsi silmänruokaa, myös hengen ravintoa!
VastaaPoistaJa nyt meitsi painuu tältä istumalta tekemään itselleen kreikkalaisen salaatin.
Ehtoota!
sun postaus sai mut nälkäseksi :)
VastaaPoistaOlipas kiva lukea postauksesi,
VastaaPoistasen myötä aloin haaveilla etelänmatkasta.
Rakastan kreikkalaista salaattia!
Mielenkiintoista tietoa ja kauniita oliivipuisia esineitä, kiitos niistä! Salaattikuvaa et olisi saanut laittaa, tuli kauhea nälkä :)
VastaaPoistaAikaisemmin matkusteltiin paljon Kreikassa lasten ollessa nuorempia, mutta Kreikkalainen salaatti kuuluu ehdottomasti minun suosikkeihin.
VastaaPoistaMukavaa päivää Sinulle Elsa.
Muista ostaa tänään Kotivinkki!
Oliver har jag lärt mej tycka om på senare år. Månne det beror på åldern...:O) Roligt att du tyckte om vinsten! Och den julboken skall jag också beställa hem åt mej. Ha en bra dag! Kram Mia
VastaaPoistaOih miten herkullinen salaatti!
VastaaPoista