Sunnuntaina kävin aamusella heti Hietalahden kirpputorilla, koska silloin oli viimeinen kesäkirppispäivä; porukkaa siellä oli tosi vähän sekä osto- että myyntipuolella, joten ostokseni jäi kokonaan tekemättä. Sää oli syksyisen monipuolinen: aurinkoa ja tuulta, taisi vähän sadettakin ripotella, mutta kävely ympäri kaupunkia teki terää. Ja sain siitä energiaa tuunailuun sekä askarteluun.
Aiemmassa ruusuaiheisessa postauksessa olen näyttänyt puisen kehyksen joka on odottanut maalia pintaansa. Tältä se kehys näytti ennen maalaamista, siinä oli ruusukangas pingotettuna kehykseen:
Valkoista spray-maalia pintaan pari kertaa, ja tässä tulos:
Nyt siihen on kiinnitetty Madonna-kuva, mutta siihen voisi laittaa jonkun toisen koristeellisen pienemmän kehyksen tai kranssin tai pari wanhaa valokuvaa. Katsotaan nyt kun se löytää lopullisen paikan seinältä.
Askartelin myös muutaman pienemmän ristin rautalangasta. Tarvikkeina pihdit, paksumpaa 1,5 mm floristin rautalankaa, ohuempaa rautalankaa kieputukseen sekä pienenpieniä läpinäkyviä lasisia siemenhelmiä. Idean olen napannut jostain ruotsalaisesta blogista mutta toteutus ja koristelu ihan omaa käsialaa. Näitä oli helppo ja nopea tehdä. Kivoja vaikkapa joulukuusen koristeeksi, lipaston nuppiin, seinälle roikkumaan, lahjoihin koristeeksi, pikkujoululahjoiksi, piirongin päälle koristeeksi samanhenkisten tavaroiden seuraksi tms.
Tosi ihana tuo maalaamasi taulun kehys ja madonna siinä!!!
VastaaPoistaJa nuo ristit myös kauniita olen joskus koittanut myös mutta ei tullut noin tasalaatuisia!:)
Hyvää tiistai aamua sinne!
Kauniita ristejä... Minäkin olen samantyylisiä joskus väännellyt. Tuollaisia puisia kehyksiäkin löytyy, vihreänä. Mukavaa tiistaita:)
VastaaPoistaKehys ja ristit on tosi upeita, täytyypä käydä ostamassa tuota vahvempaa rautalankaa....
VastaaPoistaKirsi
Oi kuinka ihania nuo ristit... :) ja kehyksestäkin tuli niin kaunis.
VastaaPoistaTodella upeita ristejä olet tehnyt, aivan mahtavia...
VastaaPoistaTodella hienoja ristejä olet väsännyt, kehyksistäkin tuli kauniit :)
VastaaPoistaLoistavaa työtä! Itse en ole kertaakaan onnistunut saamaan aikaan noin kauniita ristejä, ainoastaan epäsiistejä vänkyröitä :-/
VastaaPoistaMukavaa päivää!
ihanasti valkastu kehys :) , ja nuo ristit on kyl kauniita !
VastaaPoistaSå perfekt ramen blev med vit färg och det lilla kortet i mitten. Jättefint! Och korsen är också jättefina! Vad duktig du är...
VastaaPoistaEttä että että sanon minä voi hyvät.. siis sinä olet taitava! Sanon sen suureen ääneen!
VastaaPoistaMinä en ole eikä ole edes mieleeni tullut vääntää...en enää tiedä mitä sanoisin.
Onnittelut olet taitojen mestari!
Ei voi muuta kuin toistaa; ihania! Niin herkkiä nuo ristitkin..
VastaaPoistaihania nuo ristit<3olet todella taitava:)
VastaaPoistaitsekin rautaa väännellyt mutta noita helmiä ei mistään täältäpäin saa... tekisitkö pari ristiä minullekin?
kehyksestä tuli upea ja siihen kiva vaihdella sisustaa... valkea maali teki taas tehtävänsä:D
tervehdys täältä... päivi
Taulusta tuli tosi upea! Hieno idea!
VastaaPoistaJa ristit ovat todella kauniita ja niin huolellisesti tehtyjä. Undrar om jag skulle klara av att göra ett sånt? Knappast...Jag köpte dock ett liknande av en bloggkompis på Gammaldags torget i Jakobstad i somras.
Oon niin kade, niin kade...:-DD
VastaaPoistaUpeita ristejä. Ja kehys on nyt upea.
Täällä kun vierailee haluaa aloittaa uudellen nuoruudessa opitut askartelut, kutomiset......yms.....
Upeita ideoita sinulla.
-krisse-
Oletpa taitava....kauniita ristejä ja ihana kehys :)
VastaaPoista