keskiviikko 30. heinäkuuta 2008

Touho-Elsan touhukas päivä

Jostain sain tänään ylimääräisen energiapistoksen, ja kova puhti päällä. Olen touhunnut ja saanut aikaan paljon. Tai pitääkö aloitetut projektit saada päätöksen, kun työt alkavat ensi viikolla? Viides kesälomaviikko menossa, joten luulisi että jotakin olisin jo saanut valmiiksi. Mutta ainahan sitä keksii uusia juttuja toteutettavaksi.

Aloitin päiväni pesemällä ikkunat, en ole niitä aikoihin pessytkään. Ihanan kirkkaaksi ja puhtaaksi tulivat. Kyllä sitä tulee niin iloiseksi näin vähästä. Asun vuonna 1924 rakennetun kerrostalon neljännessä kerroksessa, ja vähän huimasi kun piti kurkotella ikkunalaudalla. Istuessani läppärin äärellä näen nyt kirkkaan ikkunan läpi suuren ja valtaisen tammen, vastapäisen kerrostalon, ja sisäpihan. Asun ihan Helsingin keskustassa, ja kaupungin meteli ei ulotu tänne sisäpihalle lainkaan. Ei kuulu auton, bussien tai ratikoiden äänet. Linnut laulavat kyllä, sehän on vain ihanaa.


Sitten ompelin neljä tyynynpäällistä. Luonnonvalkoisesta puuvillapellavasekoitteisesta kankaasta kaksi suorakaiteen ja kaksi putkilon mallista tyynynpäällistä. Päälle ompelin vanhaa pitsinauhaa ja pitsiliinoja. Yksinkertaista ja helpppoa! Nämä tyynyt pääsevät sängyn päälle. Lisäksi tein pari pehmotaulua.



Ompeluksieni jälkeen ryhdyin maalaamaan ja tuunaamaan lypsyjakkaroita. Maalasin kolme jakkaraa valkoiseksi, ja hioin ne kuluneen näköiseksi. Lypsyjakkarat ovat sopivan pieniä ja kevyitä huonekaluja, joten niitä sijoittelen milloin minnekin. Vielä on kaksi lypsyjakkaraa maalaamatta, ehkäpä niiden vuoro on viikonloppuna.


Hankintojakin olen tänään tehnyt. Postipoika toi ihanat ja vanhat puristelasiset venemaljat. Ihan sellaiset pienen pienet. Huutonetistä löysin nämä aarteet.


Mitähän vielä tekisin? Ilta on vielä nuori... Taidan käydä sisustuslehtikasaani läpi.

P.S. Pidän parin päivän blogitauon, lähden Salon suunnalle, ja perjantaina on Tampereen vuoro.

5 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Kauniita kuvia taas.. :) ja onnea ikkunoiden pesusta!!! ;)itse katselin että taas pitäisi siihenkin touhuun tarttua, no, ehkä sitten huomenna tai ylihuomenna tai ensiviikolla... hih!!!

Sirkka kirjoitti...

Kylläpä oletkin saanut mahtavasti aikaiseksi tänään, etkö ollenkaan ollut nauttimassa kauniista säästä..mut silloin kun se inspis iskee ...niin siihen on tartuttava.
Kylläpä on kaunista ja mikä varmaan ihaninta niin ikkunoista näkee nyt paremmin, niinkuin itse sanoit, minusta koti näyttää aina puhtaammalta kun ikkunat on pesty, siis meillä ainakin..se ei minusta ole mitään nautinnollista puuhaa, mutta sen jälkeen kun se on tehty niin todella nautin, ja onhan se vaan aina joskus tehtävä. Onnea suorituksellesi! Olet saanut kyllä paljon kaunista aikaan tänään, kerrassaan ihanaa katseltavaa, kaupassa tänään katselin sisutuslehtiä, ei mikään kiinnostanut, hui, aina ennen on joku mukaani tarttunut...niin pitäisi minunkin käydä noita läpi kotonani, mut enpä saa aikaiseksi, pysyköön vielä siellä kaapissa. Tulisi muuten kaappitilaa jos kaikki heivaisi pois, mut tykkään aina silloin tällöin niitä juttuja kuitenkin katsella.
Mukavaa illanjatkoa mitä sitten vielä keksitkin.

Sarppa kirjoitti...

Tervetuloa Tampereelle..

Noi sinun tyyny ja lypsyjakkarat voisin kyllä ottaa meille, aivan ihanat tai oikeastaan todella ihanat...

Mulla on vielä osa ikkunoista pesemättä ja ne jotka olen jo pessyt kaipaavat jo pesua nekin...

Mukavaa loman loppuviikkoa

päivi kirjoitti...

oletpas ollut ahkera!
silloin kun on sellainen tunne täytyy touhulle antaa sijaa... ja kyllä sen jälkiä on mukava katsella!

tiedätkös, minäkin maalasin jakkaroita joita mies tekaisi!
saman näköisiä ovat kuin sinunkin aarteesi....
mukavaa kuun viimeistä päivää ja viikonloppua sinulle elsa!

terkuin päivi

Hanneloore kirjoitti...

Moikka Elsa!
Todella paljon olet saanut aikaiseksi..
Toi ikkunoiden pesu kun mulla siirtyy ja siirtyy;)
Mulla on sama homma kuin Sarpalla että suurin osa ikkunoista tarvii jo toisen pesun.
Hienot tyynyt, haluaisin juuri sellaiset meidänkin sänkyyn:)
Mistä olet löytänyt noita lypsyjakkaroita?
Mukavaa torstaita sinne helsinkiin.Olen itsekin tulossa sinne muutaman viikon päästä moikkaamaan muutamaa kaveria. Ajattelin että kierros sisustuskaupoissa olisi kivaa;))
Mitä kauppoja suosittelet?

Hanna