tiistai 5. elokuuta 2008

Kesäpäivä Kangasalalla


Kävin perjantaina Tampereella, ja samalla reissulla käväisin myös Kangasalalla. Ja nimenomaan Kangasalan Lepokodissa. Isovanhempani sekä äitini ovat siellä aikoinaan viettäneet aikaansa, ja pääsimme opastetulle kierrokselle.


Lepokodista löytyy ainutlaatuista historiallista esineistöä. Valtava määrä tauluja, kirjoja, huonekaluja, vanhoja esineitä, tapetteja, ja erikoinen tunnelma, sellainen pysähtyneisyyden aika. Talolla on hieno historia takanaan. Siellä ovat käyneet monet kuuluisuudet, on istuttu käräjiä, käyty koulua, kuvattu filmejä, vietetty juhlia, pidetty täysihoitolaa. Lepokodin ympäristö on kaunis, ihan sen takana on Ukkijärvi, jonne avautuu hieno näköala Lepokodin terassilta.



Lepokodin toiminta täysihoitolana ajoittuu vuosiin 1910 - 1986. Hans ja Gustava Adler tulivat isännöimään Lepokotia vuonna 1912. Heillä oli viisi lasta, joista Anni kuoli 10-vuotiaana, ja Paavo kuoli vuonna 1941 sodassa. Eloonjääneet kolme sisarta, Martta, Olla (1905-96) ja Kylli (1909-2001) hoitivat taloa kukin vuorollaan Gustava-äidin kuoltua vuonna 1948. Sisarukset olivat kaikki suuria Persoonia, esim. Martta (1904-78) oli originelli ja persoonallinen matkailuopas, lausuja, taiteilija - Lepokodissa on yhä nähtävillä hänen maalaamiaan taulujaan ja tekemiään ryijyjä.


Vuosikymmenten varrella Lepokodissa on vieraillut monien ammattiryhmien edustajia. Sellaisia musiikkimaailman nimiä kuin säveltäjät Tauno Pylkkänen, Erna Tauro, Helvi Mäkinen. Muusta musiikkiväestä Kullervo Linna, George de Godzinsky, Georg ja Eugen Malmsten viihtyivät mainiosti Lepokodissa. Kuvataiteilijoista mainittakoon jääkärikapteeni, kuvanveistäjä Lauri Leppänen , joka tuntui kuuluvan talon kotiväkeen ja jonka töitä Lepokodissa yhä on paljonkin esillä. Muita yhä "esilläolevia" entisiä taiteilijavieraita ovat mm. Väinö Tiger, Reino Harsti ja Kaarina Alava. Oma hienostunut huoneensa talossa yhä on myös Kangasalla syntyneellä kirjailija, sukutukija, teatterimies Jalmari Finnellä, "Kiljusten herrasväen" isällä.



Finnen lisäksi talossa ovat paljon aikaansa viettäneet ja myös työskennelleet kirjailijat Eeva-Liisa Manner ja Pentti Saarikoski. Muista talossa majailleista kirjailijoita mainittakoon Toivo Pekkanen, Arvi Kivimaa, Paavo Haavikko, Satu Koskimies ja Simo Penttilä. Näyttelijöitä on talossa nähty erityisen paljon. Kantavieraita olivat pariskunnat Ritva Ahonen ja Risto Mäkelä sekä Kalevi Kahra ja Eila Rinne. Muusta teatteriväestä nostettakoon esiin nimet Elli Tompuri, Ella Eronen, Katri Rautio ja hänen poikansa Markus "Setä" Rautio, Kauko Helovirta, Jalmari Rinne, Mirjami Kuosmanen, Vappu Jurkka, Tuulikki Pohjola, ja Eino Salmelainen. Filmaustöittensä merkeissä talossa on majaillut mm. Martti Katajisto ja Tauno Palo.


Nykyisin Kangasalan Lepokoti on Säätiön omistama. Säätiön tehtävänä on Lepokodin ja sen irtaimiston säilyttäminen osittain museoituna ja ehjänä kokonaisuutena. Sitä käytetään opastettuna matkailukohteena, ja tarjotaan työskentely- ja toimintatiloja kulttuurin eri tahoille, ja siellä voidaan järjestää kokouksia ja juhlia.


Ehdottomasti vierailun arvoinen paikka, suosittelen lämpimästi. Siellä on aistittavissa ja melkein käsin kosketeltavissa menneen ajan tunnelma hyvällä tavalla.

4 kommenttia:

päivi kirjoitti...

kiitos tutustumis kierroksesta.. ihana tunnelma ja kauniit kuvat, täällä viihtyisin katselemassa...
mukavaa tiistai päivää elsa sinulle
t.päivi

Rebecca / Sanctuary kirjoitti...

Aivan upean näköinen paikka, uskomattoman hienon näköinen rakennus!

Satu kirjoitti...

Kehtaiskohan alentua tunnustamaan...Lepokodille on meiltä matkaa nelisen kilometriä, mutta käynyt en ole vieläkään...Pitänyt on niin monen monta kertaa! Nyt sinun innoittamanasi suuntaankin kulkuni sinne hetimiten huomenissa...:)

Elsa kirjoitti...

Satu: Useinhan on niin että ne lähimpänä olevat paikat tuppaa unohtumaan...