Ostin Madonna ja lapsi - taulun, puiset kehykset ja viehättävä kuva. Uustuotantoa. Ja uskonnollinen aihe taas! Mutta minkäs teet, kaunis se joka tapauksessa on. Sopii kivasti tähän tanskalais-/ranskalaisromanttiseen maailmaan jota kovasti yritän hakea kotini ilmeeksi. Ainakin Wanilla Rose myy samanlaisia, omani on huutonetin löytöjä.
Lisäksi käväisin viherkasviostoksilla, etsin kylläkin myrttiä siinä kuitenkaan onnistumatta, löysin varpukasvin nimeltä lamosalalin l. joulun puolukan, lat. Gaultheria procumbens, engl. wintergreen. Siinä on marjoja, jotka toivottavasti kypsyvät jouluksi, se muistuttaa meidän puolukkaamme mutta lehdiltään ja marjoiltaan se on isompi. Katsotaan saanko pidettyä sen hengissä.
Toinen kasviostokseni on pienilehtinen muratti, joka on laitettu kiipeämään kartionmallista pajusysteemiä pitkin. Muratteja minulla onkin muutamia, ja ne kumma kyllä menestyvät kehnosta viherpeukalostani huolimatta.
Kirpparilta löysin wanhoja valkoisia kangasnappeja, jotka ovat vielä kiinni alkuperäisessä pakkauksessaan. Kauniita ja nostalgisia ihan tuollaisenaan, en malta tehdä niistä mitään pelkästään pakkauksen takia. Tai sitten laitan ne vitriinitauluun tai johonkin lukuisista lokerikoistani näkyville tällaisenaan.
Pitsiä 25 metriä, ja sekin alkuperäisessä myyntipakkauksessa. Luonnonvalkoista pitsinauhaa. Mummon kakkulat ovat vanhempi kirppariostokseni. Peili-kampa-yhdistelmäkotelo on isotätini Toinin perintöjä.
Tältä se näyttää tuunauksen jälkeen. Tämä on maalattu mattahimmeällä spray-maalilla, testasin ensimmäistä kertaa spray-maalia, ja mielestäni onnistuin ihan mukiinmenevästi. Spray-maali kuivuu tosi nopeasti, maalasin salkkarin kolmeen kertaan. Salt-teksti tuossa vielä näkyy vähän koholla, mutta ei kuitenkaan häiritsevästi.
Tämä onkin minun 50. postaus, siis jonkinlainen virstanpylväs sekin. Blogaaminen on todella innostavaa, mukavaa ja antoisaa, enpä olisi ihan alussa sitä uskonut. Ihan uusi maailma on avautunut ja avartunut. Blogistania on täynnä sukulaissieluja = "kindred spirits"! Kiitoksia kovasti kommenteistanne ja mukana elämisestä, kanssasisaret!
16 kommenttia:
Silmän iloa taas täällä kasapäin. Onnea viidennestäkymmenennestä postauksesta, olet ollut ahkera, minulla ei taida olla lähelläkään sitä :)
Suolakipasta tuli todella hieno!!
Olet tosiaan ollut ahkera postailija. Älyttömän kauniita juttuja olet taasen löytänyt. Napitkin ovat suorastaan syötäviä. Mukavaa sunnuntaita:)
Mari
huomenta elsalle!
ja kiitos ahkeralle postaajalle, sivusi on ihan pakko kurkata joka aamu?
kauniita kuvia ja usein inspiroivia , nytkin nuo löytösi saavat hyvälle mielelle, kyllä pieni on kaunista!
ja taputukset tuunauksesta... sraymaalilla saa kyllä kivan näköistä,( totesin kun kakkuvuan eilen maalasin!)
mukavaa sunnuntaipäivää sinulle, itse lähden mummolan aittaa koluamaan josko jotain olisi vielä piilossa?
terkuin päivi
Uskonnoliset aiheet ovat minusta kauneimpia...pidän kovasti.
Kauniita perintöjä olet saanut isotädiltäsi, itse niitä arvostaisin paljon.
Voi mitkä ihanuudet olet löytännyt nuo napit ja pitsit siis se että ovat alkuperäisessä pakkauksessaan.
Ihanaa Elsa kun aloitit tämän Blogaamisen minäkin niin pidän tästä, jatketaan samaa tahtia satoi tai paistoi!
Tack för de 50!!! Kiitos silmänilosta, herättämistäsi ajatuksista, ystävällisistä kommenteistasi minun blogissani!
Ja mitä löytöjä ja tuunauksia *huokaus*
Ihania nappeja.
En ole keräilijäluonne, mutta koska ompelu on ollut rakas harrastukseni nuoruudesta lähtien, minulla on pieni kokoelma ompeluun liittyviä vanhoja juttuja.
upeita löytöjä olet tehnyt !
Kerrassaan ihania ostoksia!! Silmäni osui tuossa nappikuvassa olevaan pikkuruiseen harjaan joka muistuttaa hammasharjaa. Löysin samanlaisen itselleni kesällä. Käyttötarkoitusta en ole keksinyt, kun en viitsi omaa hammaskalustoani sillä "pilata". Kaunis sellaisenaan ja on nyt keittiön somisteena muiden harjojen kaverina.
Tuo suolasalkkari on oikein onnistunut. Hienoa työtä!
Hanni: olisikohan tuo "hammasharja" tarkoitettu ehkä kirjoituskoneen puhdistamiseen? Puhdas arvaus, ei mitään tietoa...
Ihania löytöjä ja tuunauksia, blogiasi on aina ilo seurata, kiitos
Kadehdin sinulta pitsilöytöäsi! Lehtileikkeet olivat hauskoja, ja ihana fontti osassa!
kauniita varmasti kaikki 50! Minulta löytyy tuo sama taulu ja on kyllä kovin mieleinen minullekin!
Hei Elsa! Ilokseni olet ahkera postaaja - kahvi maistuu paremmalta kun katselee ihania kuviasi ja ah, kuinka hyvin osaat kirjoittaa! Kiitos!
I love your buttons !!!
Rini
Dear Rini, thanks for your kind words, these buttons are quite old ones, and furthermore, they are packed in the original packaging which adds their attractiveness. xx Elsa
Lähetä kommentti