lauantai 4. lokakuuta 2008

Olgan ostokortit


Huuto.netistä löysin kivan vanhan dokumenttisen aarteen, pula-ajan ostokortteja kankaisessa säilytyskansiossa, jossa arkistointivälit ja ruotsinkieliset tekstit. Huisin kaunis ja ajanpatinaa runsaasti ja historiallista arvoa. Olga Danielssonin perheen ostokortit lihalle, läskille, sokerille, kahville jne. Nämä ovat vuodelta 1949. Ajatelkaa, miten sen ajan ihmiset tulivat toimeen... !


Sota-aikana oli puutetta niin peruselintarvikkeista kuin raaka-aineistakinja siksi niiden ostoa piti rajoittaa. Syksyllä 1939 kahvi ja sokeri menivät kortille ja perässä tulivat maito, voi ja mm. rakennustarvikkeet. Ravintolassa syömiseenkin oli olemassa oma ostokorttinsa ja tarjoilijoiden oli oltava tarkkana, ettei säännöksiä rikottu. Monet ihmiset yrittivät käyttää väärennettyjä kortteja tai he kieltäytyivät luovuttamasta ostokorttia saamastaan annoksesta. Lisäannoksiin oikeuttavia lupia sai mm. lääkärintodistuksen ja verenluovutustodistuksen perusteella.


Kulutushyödykkeiden jaosta vastasi vuonna 1939 perustettu kansanhuoltoministeriö. Ostokorteissa oli eri luokitusasteita, joiden ostoraja määräytyi iän ja ammatin mukaan. Raskasta työtä tekevät saivat suuremmat annokset. Mustanpörsssin kauppa alkoi rehoittaa ja kaupunkilaiset matkustivat salaamaalle ostamaan virallisista kaupoista puuttuvia tavaroita. Käytössä oli kaikkiaan 51 erilaista ostokorttia. Pula-ajan rajoitukset jatkuivat pitkälle 1950-luvulle asti ja viimeiset kahvi- ja sokerikortit poistuivat vasta keväällä 1954.

6 kommenttia:

maiju kirjoitti...

Kiitos taas sivistyspläjäyksestä - hieno löytö totta tosiaan! Minäkin näin muutamia ostokortteja tässä pari päivää sitten, mutta jätin ostamatta (eivät olleet niin hienoja kuin nuo sinun). Ehkäpä vilkaisen niitä vielä toisen kerran, jos ovat tallella... ;)

Valloittava valkoinen kirjoitti...

Hieno löytö itse en ole edes nähnyt ennen!!!

Riikka T kirjoitti...

Hieno ja erikoinen löytö, en ole ennen nähnyt tai sitten en ole tajunnut mitä ne ovat olleet.
Kiitos informaatiosta
Minkähän takia noita kortteja on jäänyt käyttämättä? Vai onko ne jotenkin leimattu käytetyiksi vai miten tuo systeemi on toiminut

Elsa kirjoitti...

Itsekin mietin miksi niitä on jäänyt käyttämättä... Mutta oliko saatavuus niin huonoa sittenkin?

Sirkka kirjoitti...

Minusta olet tehnyt hienon löydön...niinpä ennen vanhaan,
oli kaikki toista. Mihinkäs me vielä mennään tästä...olisko niin että kyseinen henkilö olisi edesmennyt joten siten jäänyt ne käyttämättä. itsekkin olen kuullut näistä,toivotaan että näitä ei enää tarvita:)

Aurinkoista päivää sinulle, sehän paistaa meille:)

titta kirjoitti...

Hieno ostos! Mutta eikö Olga olekaan tarvinnut ruokaa vai liekö ollut pihi ja säästänyt pahemman päivän varalle...