keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Finished!

Todellakin! Tässä ne ovat. Minun ihan ihkaekat, ensimmäiset neulomani villasukat! Miten ihmeessä olenkaan välttynyt sukkien tekemiseltä näin kauan? Kouluaikanani vissiin keskityttiin käsityötunneilla muuhun kuin sukan neulomiseen. Enkä kokenut muutenkaan koulussa käsityön tunneilla kovinkaan suurta inspiraatiota taikka motivaatiota tai onnistumisen iloa. Mutta onneksi nyt on toisin.

Nämä sukat on neulottu Novitan Seitsemän Veljestä -langasta, väri tummanharmaa. Ihan identtiset niistä ei tullut, no, eivät ole ihan symmetriset minunkaan jalkani. Ohje on omasta päästä, perusnilkkasukka. Tosin nyt ilman vahvistettua kantapäätä, sen aika on seuraavissa sukissa. Sain sukkien neulomiseen apua työkaveriltani T:lta, menimme nimittäin Turkuun junalla parisen viikkoa sitten, ja siinä matkaa tehdessä meillä oli junassa sukkakoulu. Lämmin kiitos T! Josko seuraavaksi olisi vuorossa paksut polvisukat palmikoilla, olisiko siinä riittävästi haastetta?




Olen ollut neljättä päivää jo korkeassa kuumessa ja flunssassa. Sitä se tiesi se viimeviikkoinen ja kolminkertainen lumirieha auton ympärillä. Minulla on todella harvoin kuumetta, ehkäpä tauti lähtee pikimmiten pois kuumeen ansiosta.

Here are my first socks ever made! It was not so difficult, it needed some concentration. The last week's busy snow plowing around my car has made me sick, I have fever already four days, well now I can concentrate some more on knitting.

17 kommenttia:

Kirsi kirjoitti...

Sukat on hienot ja värihän on niin mun lemppari. Olen joskus osannut tehdä jopa kantapään sukkaan, enää ei taitaisi onnistua.

Paranemisiin : )

Kirsi

Uuden Kuun Emilia kirjoitti...

Mullakin on homma vielä tekemättä ja kokemata. Josko tästä saisi vähän pontta ja saisi aloitettua. Tai ainakin ajattelen hetken niin :D

Kivat sukat tuli!

mokkakissa kirjoitti...

Hyvähyväsukka! Mutta lumiliikunta tuskin kuumeen syynä... ehkä... rohkenen ehdottaa D-vitamiinilisää reilun puoleisesti. Ollaan kokeiltu viime vuodesta ja kaikki taudit seisoo etäällä ja tuijottaa mutteivat tule lähelle...

Unknown kirjoitti...

It's not easy to knit stockings.But if you have the hang out, it is no problem. They are much warmer than purchased in winter. I love them!

Tine

Mari kirjoitti...

Hienot sukat! Pikaista paranemista!!!

Esmeralda kirjoitti...

Onnittelut hienosta saavutuksesta. :)
Sukista tuli oikein kauniit.
Seuraavaksi vain palmikkosukkia neulomaan!

Mari kirjoitti...

Hienoa! Nyt vaan heti uutta sukkaa kehiin;)

Kamomilla kirjoitti...

Onpas upeat!! Wau! Olet ollut hurjan ahkera!!!

päivi kirjoitti...

söpöset:)
itse en osaa kutoa joten tutut mummot auttaa villasukka-ihmistä:)
niitä kuluukin monta paria talven mittaan...
parantava halaus ystävälle<3
kurkku taas karhea täälläkin mutta sinnitellään!

lämmöllä
Päivi

Krisse kirjoitti...

Komeat sukat..
Pikaista paranemista..minulla flunssa kesti 3 viikkoa..

selma kirjoitti...

Pikaista paranemista! ja nythän sinulla on vain taivas rajana. Jos osaa villasukat, niin voi neuloa ihan mitä vaan. Hienot ovat ja juuri oikeanväriset!

Suveliina kirjoitti...

Kauniit sukat tulivat! Paranemisia!
Mukavaa loppuviikkoa!

Marie Elisabeth kirjoitti...

Teillä on ollut hauska junamatka. Onnittelut, niin kauniin väriset ja ihana perinteinen malli, taidan itsekkin tehdä seuraavaksi :)
Pikaista paranemista, lunta on tosiaan saanut lapioida ylitse omien voimavarojen.
Kaunista joulun odotusta!

Päivi kirjoitti...

WAU! Meinasinkin heti kysyä, että miten osasit, mutta ihanaa, että sulla on ollut oma mentori. :) Mä olen elämässäni kutonut yhdet sukat, muistaakseni kuudennella luokalla. Monesti olen suunnitellut aloittavani uuden parin kutomista, mutta en ole vielä uskaltautunut.. Jospa sinun esimerkkisi näyttämänä nyt rohkaistuisin. :)

-Päivi-

Sirkka kirjoitti...

Onnittelut! Sukat ovat upeat ja ei ihan heti uskoisi, että et ole aikaisemmin kutonut, mahtoi teillä olla kiva junamatka!:)
Kyllä vaan suosittelen jatkokutomuksia..!

Kiitos Elsa kun tulit poikkeamaan..olinkin jo hiukan huolissani,,missäs Elsa viipyy,hih!
Nyt paranemisiin pikapikaa ja hoidahan itsesi kunnolla, ettei tule jälkkäreitä!

Unknown kirjoitti...

Ihan livenä nähneenä, voi sanoa, hienot olivat...;=)

Elsa kirjoitti...

Tuija, hih!