tiistai 31. joulukuuta 2019

LOTTA AGATONIN KERROKSELLINEN KOTI

Vuoden viimeinen päivä on meneillään. Ja tämän vuoden viimeinen postaus näkee päivän valon.

Olen siirtynyt tänä vuonna enemmän jakamaan sisustuskuvia kodeista - myytävistä tai muista. Mitään ihmeellistä ja järjellistä syytä siihen ei ole.  Ja kuitenkin suosituin postaus on ollut tänä vuonna kuitenkin ns. oma postaus. Moodboardini päivitys (klik) on kiinnostanut teitä eniten, se on ollut yli seitsemän kertaa suositumpi kuin sitä seuraava. Pitäisi varmaankin päätellä tästä jotain. 

Toinen isompi juttu tänä vuonna. Olen kuluneena vuonna olen käynyt koulua, olen opiskellut valokuvausta Helsinki Design Schoolissa, joka on vienyt bloggausaikaani - ja muutakin vapaa-aikaani -  runsaasti. Se on ollut kyllä mielekästä kaikin puolin. Nyt tutkinto on suoritettu, sain joulukuussa tutkintopaperin, ja on ilo todeta että "näin vanhanakin on mahdollista oppia uutta". Opin ja tutustuin moneen uuteen asiaan valokuvauksen alalla koulun avulla, esimerkiksi ennen minulla ei ollut mitään kokemusta studiossa kuvaamisesta, joka itse asiassa oli melkeinpä hauskinta ja mielenkiintoisinta. Parasta koulussa olivat kurssikaverien lisäksi inspiroivat opettajat, kuten muutamia mainitakseni Paola Suhonen, Kim Öhman, Aapo Huhta, Otto Virtanen, Juha Mustonen - kaikki nimekkäitä valokuvaajia omalla alallaan. Halu oppia lisää valokuvauksesta on pohjaton, tammikuussa aion osallistua Wet Plate-kurssille. 

Kuvittakoon Lotta Agatonin koti tämän vuoden viimeisen postauksen sivut. Tyylikäs ja upea kerroksellinen koti runsaine yksityiskohtineen.

Hei vaan 2019 ja tervetuloa 2020 ja uusi vuosikymmen! Oikein Onnellista Uutta Vuotta Sinulle!

Let the home of Lotta Agaton  illustrate the last blog posting of 2019. Farewell 2019, welcome 2020 and new decade! Happy New Year to you!

Source of pictures: Homes to love














4 kommenttia:

Kolmen Koti Rannikolla kirjoitti...

Aivan ihana!!!!

Elsa kirjoitti...

Todellakin!

Sirkka kirjoitti...

On ihana koti. Lotta osaa.

Sirkka kirjoitti...

Ja noi valkoiset kaakelit keittiössä joista pidän todella paljon. Nykyään keittiöissä nähdään jotain keinokuitua seinällä.