lauantai 30. elokuuta 2008

Leivosvuokamaniaa


Olen täysin hurahtanut vanhoihin leivosvuokiin. Niitä on minulle kerääntynyt muutamia kymmeniä ellei jopa sata. Niitä olen kahminyt milloin mistäkin, kirpparilta, huutonetistä, äidiltäni jne. Tämä mania on jonkinsorttista hulluutta, mutta onneksi se koskee vain minua. Eikä liene tarttuvaa! ;))

Leivosvuoat edustavat minulle arkisia esineitä, jotka ovat kauniita katsella, niille on vielä käyttöä. Eihei leipomiseen, vaan vaikkapa tuikulle alustaksi, karkkien ja pähkinöiden kodiksi. Uusiokäyttöön olen tehnyt niistä joulukuusen koristeita. Saisi niistä aikaiseksi vaikkapa lampunvarjostimia, koruja. Se tarvitsee hieman viitseliäisyyttä ja tarmoa.

Yläkuvassa tekemäni koriste parista leivosvuoasta metallilangalla yhdistettynä. Se käy joulukuusen koristeeksi, tai roikkumaan lipaston nuppiin, seinälle tai ikkunalle. Useammasta näistä voisi yhdistelemällä rakentaa tuulikellon.

Tuossa yläkuvassa etualalla on aarteeni: pieni, kulunut, ruosteinen kakkuvuoka. Tätä hellin ja hoivaan kuin kukkaa. Todella suloinen, se on koristeena kunniapaikalla keittiön hyllyssäni.

Olen laittanut leivosvuokiani esille Riihimäen Lasin Ihanne-lasitölkkeihin. Vasemmalla olevan kolmen litran Ihanne-tölkin olen äskettäin hankkinut huuto.netistä. Se on erittäin hyvässä kunnossa, ei säröjä tms. siinä on hyvät Ihanne-merkinnät, ja Ilveksen kuva.


Vanhan lumoissa - Päiviltä sain inspiraation ja idean testata vanhan alumiinikakkuvuoan maalamista spray-maalilla. Kiitos, Päivi! Yläkuvassa on maalaamisen tulos. Tuohon keskelle voisi vaikka laittaa kynttilän.

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

minäkin tuossa pari vuotta sitten haaveilin pikku vuokasista, kun edes sen yhden saisi.
nyt niitä on jo useampi lasipurnukallinen. ja tuntuu vastaan tulevan lisää koko ajan. enää en vain niitä osta, jos ei jotain ihan spesiaalin näköistä tule eteen. jossain vaiheessa saatan saada aikaiseksi niiden toisenlaistakin esille laittoa kun nyt.

iloista viikonloppua, kati

Mari kirjoitti...

No on kyllä kauniita minustakin nuo vuuat. Meillä ne on yleensä lasipurkeissa, sillä lapset tonkivat esineitä jos jätän pöydille. Siksi en toistaiseksi ole juuri asetelmia harrastanut... No kyllä sitä ehtii myöhemminkin. Kiitän kauniista kuvistasi:)

Mari

Anonyymi kirjoitti...

Vuokia monenlaisia kaikki yhtä ihania. Itsekkin olen laittanut pikkuvuokia nuihin ilves tölkkeihin. Tänään olen lähdössä kirpparille jospa sieltä löytyisi vaikka muutama vuoka kokoelmiini...

Tiina kirjoitti...

Voi kuinka kauniita nuo leivosvuoat ovatkaan... :) miekin maalasin yhden kakkuvuoan spray-maalilla, Riitan blogista "nappasin" tämän idean... kauniit kiitokset vain Riitalle.. :)

Sirkka kirjoitti...

Voi voi voi kun on kaunista katseltavaa ja ihailtavaa kyllikseen... minullekin niitä tovin on kertynyt...ja kirpiksellä pois jo myynnytkin toisille iloa antamaan, vaan yhtä en ole tiennytkään, että kun Päiviltä idean sait, niin käydä niitä maalaamaan, itse olen aina kuvitellut mikä on vanhaa ja alkuperäistä, niin ei sovi maaalata, mut tietenkin jos se ei värisilmää miellytä niin mikä ettei, oli vanha tai ei:)
Kiitos ihana Elsa näistä kuvistasi, saimme niistä kaikki hyvää mieltä kanssani.

maano kirjoitti...

ihanaisia kuvia , minulta myös löytyy nuita vuokia arvioisinko öö n.pari sataa .. :)

TeSa kirjoitti...

Melkein tarttui into ostaa pikkuvuokia eiliseltä kirpparireissulta, sinne ne vielä jäi kuitenkin.
Minulla on ihan samanlainen isompi kakkuvuoka, anopin peruja.

Kirsi kirjoitti...

Vuoat on tosi söpöjä, minulla vain 2 vanhaa kakkuvuokaa. Yritän olla innostumatta vuokien keräilystä, meille ei kertakaikkiaan mahdu enää mitään keittiöön : )

Kirsi

Olivieno kirjoitti...

Kauniita kuvia! Heti tuli innostus hankkia meillekin noita ihania pikku leivosvuokia, ei ole vain osunut kohdalle kirppareilta joita olen kolunnut.

päivi kirjoitti...

ihana postaus elsa!
minullakin noita ihanne tölkkejä monia,, (niistä kai oman postauksenkin saisi )ja niissä parissa pikkuisia vuokia... ompa mukavaa kun en ainoa noihin hurahtanut ole... jokin niissä viehättää ja varsinkin nuo pikkuisetja todella vanhat erilaisilla malleilla ovat ihastuttavia!
ja mitä vanhempi sitä kauniimpi vuokakin on?
kivasti onnistuit maalauksessa,
sinunkin maalattu vuokasi oli varmaan uudempaa tuotantoa?
omia vanhoja en raaski maalata, nuo alumiiniset käyvät hyvin maalaukseen....
mukavaa lauantai iltaa sinulle... terkut täältä pikkuisen vilpoisesta ilmanalasta... vain
seitsemän astetta lämmintä!
....päivi

Virpi / My Country Home kirjoitti...

Hei, nytpä tiedän mihin kaikki ne ihanat leivosvuuat ovat kadonneet...;). Kovasti olen yrittänyt niitä itsekin metsästää sekä itselleni että ystävätterelleni, joka on myös hurahtanut niihin täysin. No ehkäpä jokunen on jäänyt teiltä huomaamatta..!Oikein hyvää syksyn jatkoa!
Ystävällisesti, Virpi