tiistai 13. heinäkuuta 2010

Finds from Fiskars

Tänään oli runsas tunti sitten +30c! Lämpöennätykset rikkoontuvat ihan varmasti. Tässä naureskelin mielessäni että vasta toinen lomapäivä menossa, ja nyt on jo rikottu lämpöennätys 75 vuoteen. En valita, niin olen päättänyt, tämä on niin harvinaista herkkua.


Lupailin eilen näyttää mitä tuli hankittua Fiskarsin Antiikkipäiviltä. Ja lupaukset pidetään. Erityisen ylpeä olen siitä että minusta on tullut valikoiva ja nirsompi hyvällä tavalla, etten hanki jokaista ihanuutta kotiini, vaan teen sen ajatuksella. Yleensä siis. Hih!

Ensinnäkin kerman värinen kauniisti kulunut ranskalainen terriini, soppakulho. Ilman kantta, mutta on ehdottomasti näin käyttökelpoisempi. Ajanpatinoima mutta ehjä. Tämän löysin Vanhan Patruunan Fjalar Sundvikin osastolta, jossa oli ihanaisia aarteita Ranskanmaalta ja Suomestakin, totta kai.


Kuten pari postausta sitten kerroin hurahteeni teollisuusjuttuihin, niitä silmät etsivät. Kattolamppu tarttui mukaani, tämä on pienempi kokoinen emalilamppu eikä todellakaan hinnalla pilattu, mielestäni 35 euroa tästä oli edullinen. Sähköistys vielä tosin puuttuu. Tämän ostin Mirantik-osastolta. Mukana kuvassa on myös aiemmin talvella Ruotsista hankkimani teollisuuskattolamppu, se on kooltaan isompi. Molemmat ovat väriltään mustia ja sisäpuoli emaloitu valkoisella. Toinen pääsee keittiöön ja toinen eteiseen.




Today it's going to be certainly the warmest day in 75 years in Finland, already +30c!From Fiskars I bought an old French terrine, cream coloured china, so faded, worn and so charming. No lid but I think in this way it is more practical. Another find is this old industrial ceiling lamp (the smaller one in the above picture), no electricity at the moment. The lamp cost only 35 euros, which I consider a good bargain. The other lamp is bought earlier this year from Sweden.

EDIT: Huomasin että blogin täytti kuin salaa vuosia, kaksi vuotta tuli täyteen 11.7.2010. Joten sen kunniaksi kohtapian arvonta, kunhan keksin jotain kivaa palkinnoksi.

EDIT: I noticed that my blog had two years birthday on Sun 11th July. So, it's time to celebrate it with a give-way soonest possible.

24 kommenttia:

Uuden Kuun Emilia kirjoitti...

Oioi, mitä löytöjä!

Ihania kesälomareisuuja sinulla! Meillä tuntuu kaikki suunnitelmat menevän plörinäksi, kun hypimme töissä miehen kanssa vuorotellen.

Minulle alkaa jo tämä lämpö rittelemään, mutta en valita! hytistään sitten talvella taas! :)

Sirkka kirjoitti...

Minun piti tulla kiireen vilkkaan luoksesi kertomaan rautasänkystäni, mutta olitkin jo kerinnyt hetki sitten käydä kurkkaamassa, kiitos Elsa!
Muttamutta sinun soppakulhosi vie voiton, aivan mykistyttävän kaunis kaunotar, uusvanhat ei vedä vertoja, siis pidän ja paljon!
Juu en minäkään kaikkia enää sillätavalla kotiini kanna, kuin ennen hih! veljeltäni saan aina kuitenkin mukaani, jotain rompetta...näytän myöhemmin.

Kiitos näkemisestäni ja kivat on toisetkin ostoksesi.

Helteisin iloisin mielin kohti aarteita...

Ainosofia kirjoitti...

Hei Elsa,

aloitin myös eilen loman ja eipä tosiaankaan kannata nyt ilmoista valittaa =D

Niin - kun on löytänyt oman linjansa sisustuksessa siinä silmä harjaantuu valitsemaan sitten jo ostoksia tehdessä.
Aivan kuten sinä olet tehnyt :)

Naatitaan nyt!

Mari kirjoitti...

Ihania löytöjä! Noi lamputkin, huh! Täälläkin meinaa paahtua, mutta en valita;)

Krisse kirjoitti...

Ihania tavaroita olet taas löytänyt ja halvalla sait varjostimen...

Mirtzi kirjoitti...

Mahtavia löytöjä! Olen etsinyt jo kauan terriiniä, en ole vielä löytänyt- täällä siis yksi kateudesta vihreä tuosta ihanasta löydästäsi:)

Krista/Sisustus Villa Blanco kirjoitti...

Mahtavia löytöjä sinuulla taas!

Oikein mukavaa hellelomaa ;)

TeSa kirjoitti...

Eipä tuo helle lopu, vaikka kuinka oloaan valittaisi, siksipä on parempi vain nauttia siitä ja ottaa kaikki vastaan.

Ihastuttava terriinni, krakeloitunut, ajanpatinoima pinta on hieno ostos.

Seija kirjoitti...

Aivan myytyä naista tuon terriinin edessä!

päivi kirjoitti...

hienot löydöt!
soppakulho on kyllä oikea kaunotar,
se sai luotasi kauniin kodin:)
täälläkin harkiten ostellaan ja yleensä sitä vanhaa...
nettikaupat pursuu kaikea turhuutta mutta vanha tavara vie niistä voiton!
mukavia lomapäiviä sinulle ,
minulla vedenkanto jatkuu täällä vielä tämän illan...
lämpimin ajatuksin,
päivi

Louise kirjoitti...

Terriini on kyllä kaunis!!! Happy blogoversary näin jälkikäteen :)

Kesäkukka kirjoitti...

Onnittelut ja kiitos kahdesta vuodesta! :)

Tuo terriini on kaunis, vaikka kantta ei olisikaan. Yritän niitä myös etsiä; edullisia ja sopivan krakeloituneita. Raaskii käyttää mm. kukille...

Ja lamput myös upeita (ja edullinen tuo uusi löytö!)

Toivottavasti huomenna ei kovin salamoisi :/

Johanna Rintanen kirjoitti...

Upea terriini, kerrassaan upea. Ja teollisuuslamput ovat myös muotokieleltään niin yksinkertaisen kauniita. Hienoja löytöjä, harmi etten itse piipahtanut antiikkimarkkinoilla.

Anne kirjoitti...

Kaksi vuotta on kunnioitettava saavutus -onnea :-) Terriini on oikea kaunotar, juuri tuollaisenaan.

Anu kirjoitti...

Nuo lamput on ihan helmet. Ja soppakulho kaunis kuin mikä. Onnea mahtavista löydöistä ja myös kahdesta blogivuodesta!

Unknown kirjoitti...

Ylistänpä minäkin tuota soppakulhoa, kaunis on. Kaksi vuotta bloggausta on aika hyvä saavutus,mahdankohan itse yltää siihen koskaan ;=)
Hamstaruksen vimma on itsellänikin hiipunut pikkuhiljaa, mutta joskus ällistyn itekkin jonkun hankinnan edessä!!! ;=)

SariW kirjoitti...

Oi miten ihana soppakulho ! Niiiiin upeasti patinoitunut...
Onnea blogillesi ! Aika kuluu kuin siivillä, minun blogini tulee samaan ikään kuukauden kuluttua.
Mukavaa loman jatkoa !

Millas hem kirjoitti...

Hi!
The french terrine looks absolutely gorgeous! Many nice things you found I can see!=))

Have a hot day then!=))

Hugs Camilla

n o r d i n g å r d e n kirjoitti...

Åh vilken helt underbar soppterrin och allt vackert "junk" i inlägget nedan, bara sånt man vill ha!!!

Sommarhälsningar från Nordingården

Niina kirjoitti...

Ihana terriini! Upea löytö.

Kultsin kämppä kirjoitti...

Ihania löytöjä ja vielä kohtuu hinnallakin!

Kuumuus riittäisi jo minulle, mutta kestettävähän se vain on.

Mari kirjoitti...

Vau, mitä löytöjä! tuo terriini on upea... Mukavia lomapäiviä :)

Eva-Liisa kirjoitti...

Upea löytö! olet viisas, kun ajatuksella valitset sen parhaimman!!

Kesänautintoja sinulle.

Helena kirjoitti...

Soppakulho on ihana!