Sain kivan mutta ehkä hieman vaikean haasteen Maijulta Plateful of Love-blogista. Kyse on ALUSTA ASTI MATKASSA-haasteesta, kiitos, Maiju. Haaste on kotoisin alunperin Valkoinen Harmaja -blogista, ja sen mukaan tehtävänä on kertoa mitä tavaroita omasta kodista löytyy, jotka ovat olleet alusta asti sisustusmatkassa mukana ensimmäistä kodista saakka. Ja nimenomaan omana hankintana, ei lapsuudenkodista.
Asuin opiskeluvuotena muutaman kuukauden Vaasankadulla 12m2:n opiskelukämpässä tai itse asiassa se oli huone jonka jaoin opiskelukaverin kanssa, sinne ei ole todellakaan mahtunut mitään omaa. Onneksi pääsin muuttamaan Liisankadulle Kruunuhakaan, jota pidän ensimmäisenä omana kotina lapsuudenkodin jälkeen. Eka ajatus oli ettei minulla ole yhtään mitään jäljellä, mutta kovan pinnistelyn tuloksena muistin että onhan toki. Yksi tuoli on nykymeiningissä mukana, valkoinen Daphne-tuoli, jonka hankin Funktiosta opintolainarahoilla (!). Kätevä tuoli, koska sen saa kasaan (ja piiloon tarvittaessa), ja se lienee yksi syistä miksi se on vielä matkassa mukana. Appropå, muistin että samaan aikaan ostin Enzo Marin Formosa-seinäkalenterin, joka minulla on yhä jäljellä, tosin olen sen niin hyvin jemmannut etten löytänyt sitä kuvattavaksi. Niin, ja se valkoinen Pastoe-lipasto on yhä olemassa, tällä hetkellä se on systerillä lainassa.
Tästä näkee että koti muuttuu elämän mukana. Lapsuudenkodista minua on seurannut fölissä alusta alkaen Muuramen valkoinen kirjahylly, ajaton ja moneen sopiva, mutta ei kuulunut haasteen piiriin. Tämä haaste on kaikille tänne kurkistelijoille, ottakaa haaste mukaan tai kiva olisi kuulla kommenttiboksissa, mitä on vielä matkassa mukana.
I was challenged by Maiju from Plateful of Love blog to tell thing(s) that I have with me from my first home. From the student flat or room as it was I have nothing. From my actual first home I have still left a white Daphne stool. And also a Enso Mari Formosa wall calender but could not find it for taking a photograph and a white Pastoe cabinet is still left but at the moment it is in my sister's home.
Kuvassa se eka ostos, tuoli ja viimeisin ostos, juliste. |
13 kommenttia:
Ei hitsi mulla on tuo sama tuoli! Kahteen kertaan vieläpä. Niin kaunis, mutta niin vaarallinen :) tästä on moni kyllä lentänyt...
Mulla se toimii enemmänkin varatuolina, ja varovaisuutta kannattaa harjoittaa... 😊
Onpa mukavaa, että matkassa mukana on joku kulkenut, itse en keksi mitään mikä olisi kulkeutunut mukana esim. opiskeluajoilta asti... muuten asuin myös hetken aikaa Kruunuhaassa Mariankadulla ystävättären kanssa kimppakämpässä... :-))
Juliste on vaan niin upea!
xx
Mäkin olin ajatellut toteuttaa tämän haasteen. Mutta voi, se on niin käsittämättömän vaikea! :O
Mulla on montakin asiaa.. :)
June, haastan sut mukaan...
Pieni Lintu, no mutta, sut on haastettu...
Päivi, ehkä ollaan asuttu samaan aikaan Krunikassa?
Hihi, tuppaa varmaan himosisustajilla olemaan niin kuin mulla, että tavara menee kiertoon vuosien saatossa, että saisi uutta tilalle. Vasta nyt huomaa, että alkaa olla joissakin hankinnoissa sen viimeisen äärellä. "Tätä en kyllä ikinä heitä käsistäni." Nimim. Mukana ekasta kodista varmaan taikinanuolija, jos sitäkään... :D
Voi kauhistus, minulla ei ole mitään vanhaa! Kaikki huonekalut/isommat tavarat on ostettu tähän asuntoon tai sitä edeltävään. Yksi rottinkiarkku minulla OLI ja se olikin kulkenut mukanani 80-luvulta asti, mutta hölmönä menin ja myin sen huuto.netissä pari vuotta sitten. Damn! JOtkun vanhat lakanat taitaa vielä löytyä...mutta ne eivät ole tämän haasteen arvoiset.
Juuri nämä haastepostaukset ovat olleet mieluista luettavaa viime aikoina täällä blogistaniassa! :)
Hip hei, samaisen tuolin minäkin ostin (tai siis kaksi) aikoinaan opiskelijaboksiini Turuus. Muistan, että jouduin aika lailla laskeskelemaan budjettia; ei ollut ihan halpis hankinta. Mutta ovat maksaneet itsensä takaisin. Edelleen varatuoleina meilläkin!
Kiva kun teit tämän. :-)
jumalaisen kaunis tuoli!
Lähetä kommentti