Blogini täyttää tänään k u u s i vuotta. Hurjaa! Tämä aika on ollut mukavaa, antoisaa ja positiivista aikaa. Tähän kuuteen vuoteen mahtuu jo reippaasti yli 1000 postausta, yli 650 vakkarilukijaa, ja pian kävijöiden määräkin ylittää 900 000. Hurjaa. Suurkiitokset teille kaikille täällä käyneille ja kurkistaneille, ja toivottavasti jaksatte käydä jatkossakin. Ilman teitä en olisi tässä ja nyt.
Mistä kaikki alkoi ja miksi? Idea lähti ulkomaisista blogeista, silloin bloggaaminen on verraten uusi asia Suomessa, se tuntui jännältä ja erilaiselta tavalta jakaa inspiraatiota ja ideoita, ja pysyä ajan hermolla. Bloggaamisella ei ole rajoja, puhtaimmillaan se on globaalia sosiaalisuutta.
Päätin lähteä blogimaailmaan mukaan seurailtuani sitä noin vuoden verraten. Halusin jollain areenalla osallistua sosiaaliseen mediaan, tuoda sisältöä ja olla osana. Ja koin bloggaamisen omaksi alueekseni sen antaman vapauden, riippumattomuuden ja itsenäisyyden takia.
Lähtökohtana
oli kirjata ylös ajatuksiani ja olla muistini tukena. Kiinnostuksen aiheet olivat alussa ja ovat edelleen sisustukseen liittyvät
aiheet ja ilmiöt niin omassa kodissa kuin muuallakin, askarteluista ja
tuunauksista kirjoittelen mielelläni, ja kaikesta muusta mukavasta, mm.
matkailusta ja erilaisista tapahtumista. Pääpaino blogissani on kuvissani,
visuaalisuus on kaiken lähtökohta.
My blog's 6th birthday is today! So amazing. This six years time have been very nice, rewarding and positive time. Over 1000 postings, over 650 registered followers and almost 900 000 visitors. Amazing. Warmest thanks to you all who have been here and I hope that you'll come in future.
8 kommenttia:
Onnea syntymäpäivän johdosta! Juhli kunnolla, olet sen ansainnut! Onpas muuten kauniita kuvia, varsinkin kuva jossa näkyy kiviä ja höyhen!
xxx
E
http://dragonflyelisabeth.blogspot.fi/
Onnea!
Onnea ja bloggausintoa!
Onnea kuusvuotiaalle!
Onnea Elsa! Kaunis tämä sun blogisi. :)
Onnittelut!!
XX
Onnittelut!!
XX
Oikein paljon onnea!!
Lähetä kommentti