lauantai 27. syyskuuta 2008

”Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää"


”Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää. Inhimillinen myötätunto kai lausuu nämä sanat, mutta siitä huolimatta ne ovat kammottavat. Sillä riistäkää ihmiseltä kaikki, mitä hän maan päällä rakastaa: isänmaa, koti, leipä, omaiset, ystävät; riistäkää häneltä rakkaus, rauha ja itse elämäkin, mutta jättäkää hänelle toivoa, niin silloin hän ei vajoa avuttomana onnettomuuden pohjattomaan syöveriin; ottakaa häneltä toivokin, niin hän menehtyy. Skjälön/Seilin kovaosaiset kurjuuden lapset, teille ei maan päällä ole enää jäljellä mitään – ei mitään!”
(Z. Topelius: Vanha kaunis Suomi, 1845)


Torstaina minulla on tilaisuus päästä Seilin saarelle, jolla on takanaan erikoinen historia. Meiltä helli sää, joka oli aivan loistava, aurinkoa ja lämpöä. Sellainen oikea syyssää. Seilin saari on häkellyttävän kaunis paikka, ja silti - tai ehkä juuri siksi - sinne kätkeytyy järkyttäviä ihmiskohtaloita ja tarinoita. Se oli aikoinaan spitaalisten, hourujen ja omituisten ihmisten saari.

Seili (ruots. Själö) on saari Nauvon pohjoisosassa, noin 30 km päässä Turusta lintutietä.


Seilin historia sairaalasaarena alkoi vuonna 1619 kun Ruotsin kuningas Kustaa III Aadolf antoi käskyn perustaa saarelle spitaalihospitaali. Seili valittiin hospitaalin paikaksi koska saarella oli suojaisa ankkuripaikka sekä hautausmaaksi sopiva hiekkaharju. Lisäksi saaren sijainti on oivallinen Turku-Tukholma laivareitin takia.

Papit ja virkamiehet passittivat Seiliin kolmen ja puolen vuosisadan ajan niin spitaalisia, hulluja, kuin niitäkin, jotka eivät muiden silmissä aivan täyttäneet tavallisen ihmisen mittaa. Jäljelle jääneistä papereista käy ilmi, että joukossa oli kuppatautisia, syöpäsairaita tai muuten vain ”omituista” väkeä.


Lääkäreitä ei saarella pahemmin näkynyt, potilaiden hoitomuotona Jumalan sana, lähdevesi ja viina. Ja koska paloviina katsottiin niin hyödylliseksi, annettiin potilaiden itse polttaa viinansa. Spitaaliset olivat usein viinoistaan niin poskettomassa umpitunnelissa, siis seilissä, että lääkitystä piti ruveta kontrolloimaan. Huutoa, tappelua ja hölmöilyä oli enemmän kuin viinasta saatavaa parannusta. Myöhemmin potilaat saivat kyllä haluamansa määrän saaripolttoista, mutta vain tilanhoitajan valvoessa lääkkeen nauttimista. Tilanne oli säilyneen tiedon mukaan hallinnassa jonkin aikaa.

Viimeinen Seilin spitaalipotilas kuoli 1785. Mielisairaala kuitenkin toimi aina vuoteen 1962 asti, viimeiset 70 vuotta naismielisairaalana. Papit päättivät ketkä joutuivat mielisairaalaan, yleisinä syinä hysteria, paranoia, melankolia ja skitsofrenia. Niin, naisethan ovat tunnetusti hysteerisiä...
Seilin nykyinen puukirkko on vuodelta 1733. Kirkko on askeettinen ja karu, ainoastaan yksi alttaritaulu, myrsky Genesaretinjärvellä. Mutta silti tai juuri siksi viehättävä ja kaunis.


Tänään Seili elää tieteestä. Saaren vanhat sairaalarakennukset on korjattu Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitoksen tutkijoiden ja opiskelijoiden käyttöön.


Suosittelen lämpimästi käyntiä Seilissä, jos suinkin siihen on mahdollisuus. Nauvosta ja Rymättylästä sinne pääsee kesäkuukausina yhteysaluksella.

12 kommenttia:

anu kirjoitti...

Wau mikä paikka ja mikä historia! En ole ennen edes kuullut. Mutta aivan mahtavan kauniit maisemat!

tiina kirjoitti...

No... miuthan olis kyllä passitettu aikanaan tuonne Seiliin!
ihan varma juttu... ;)
Monikohan meistä naisista ei toisinaan täyttäisi noita "hoitoon-laitto-kriteerejä"... ;)
Kauniit jutut sait Hannikselta, onnea!

olivieno kirjoitti...

Hieno juttu, kauniit kuvat. Kiitos yleissivistävästä tiedosta!

maano kirjoitti...

aikamoinen historia ..hrrrr

Karita kirjoitti...

Melkoinen historia tosiaankin, sivistyksessäni on ollut suuri aukko kun en ole koskaan tällaisesta kuullut.

Karita

Marja Kristiina kirjoitti...

TOSI mielenkiintoista. Tiesin kyllä jotain tästä paikasta, mutta postauksesi herätti mielenkiinnon tietää vielä enemmän ja nähdäkin joskus se omin silmin.

Viime päivinä olo on kyllä ollut sellainen, että tämä olisi meikäläiselle juuri passeli lokaatio...

Lauantaita!

päivi kirjoitti...

kauniita kuvia mutta kammottava paikka:(
on varmasti ollut hirveä kohtalo joutua saarelle, vastoin tahtoaan useinkin?
nykyään nuo hoitokeinot myös kyseen alaisia... tiedän muutamia kylähulluja jotka kyllä samaiseen paikkaan saisi sulkea...
mukavaa sunnuntaipäivää sinulle... terkuin päivi

Mari kirjoitti...

Mielenkiintoinen postaus jälleen kerran. En ole kuullutkaan tuollaisesta paikasta, järkyttävä historia! Kauniita kuvia:)

titta kirjoitti...

Aivan mahtavia kuvia ja mielenkiintoinen historia, ehdottomasti haluan käydä tuolla.

Hanni kirjoitti...

Todella mielenkiintoinen paikka!Olet nähnyt vaivaa jakaessasi tietoutta muillekin blogilaisille! Kiva juttu!!
Rauhallista lauantain jatkoa =D

Fru Skrot - Rouva Romu kirjoitti...

Mielenkiintoista luettavaa ja kaunista katseltavaa taas täällä Elsalla, kiitos! Ihan sai taas palan kesää takaisin, vaikka syksy taitaa taas näyttää voimansa huomisen myrskyn merkeissä... Rauhallista yötä kuitenkin!

Sanna kirjoitti...

Mielenkiintoinen historia saarella. Täytyy käydä joskus paikanpäällä katselemassa.