lauantai 8. elokuuta 2009

More faded and rusty, the better


Viiden viikon onni ja autuus on sitten ohi, loma oli kivaa ja rentouttavaa aikaa. Mitä lomaani on sitten kuulunut? Juu-u. Antiikkimarkkinoita ja kirppareita. Tuunaamista ja maalamista. Rymsteeramista ja sisustamista. Ompelua. Sisustustavaroiden ostamista ja (huom.) myymistä. Autoilua ja vähän golffaamista. Lukemista (mm. Stieg Larssonin huippuhyvät dekkarit). Ja runsaasti valokuvaamista. Mansikoita. Uusia perunoita ja savukalaa. Yövalvomisia ja nukkumista pitkään. Laiskottelua ja vetkuttelua. Ihan kunnon kesäloma ilman kelloa ja meikkaamista. Sellaista pientä hunginnolla oloa.

Vielä muutama sana Wanilla Rosesta. Taisin käydä siellä heinäkuussa varmasti viisi-kuusi kertaa, ja joka kerta jotain tarttui ostoskoriini. Viimeisellä kerralla myös. Naisten wanha aluspaita henkareineen. Vanhat tekstiilit ovat kaunis lisä sisustuksessa.


Sitten vielä rautainen tuoli, ihan kulahtanut, kulunut ja ruostunut. Siis hurmaava, minä ainakin tykkään. Nyt rautasängyn parina, ovat samaa keltaista sävyä.


My five week's holiday is almost over. It has been blissful, wonderful, relaxing and rewarding time. I am a bit sad that it's over now but maybe it is nice to go to work also. Here are my latest shoppings, an old women's shirt with lace and rusty iron stool, both ideal partners with the iron bed. The stool is so faded and worn = so charming, at least I like a lot. Have a nice weekend!

12 kommenttia:

Pikkusisko kirjoitti...

Oikein mukavalta ja rentouttavalta kuulostaa lomasi. Ja ihastuttavia tavaroita olet löytänyt. Hyvää työnaloitusta!

outi kirjoitti...

Lomasi kuulostaa NIIIN hyvältä, miltei täydelliseltä. Joltain, mitä minäkin nyt kaipaisin. Vauveliinini on niin takiaista sorttia, että perussiivouksenkin ylläpito tuntuu hetkittäin vaikealta. Kuulostat levänneeltä eli työn iloa! Tuolisi on kaunis. Kelpaisi minullekkin.

Kesäkukka kirjoitti...

Kaunis tuoli, ja muutkin ostokset!
Harmittaa, kun en päässyt enää Riitan puotiin loppukuusta.
Voi, kun jostain ilmestyisi Wanillan kaltainen puoti ja sopivan matkan päähän...

Mari kirjoitti...

Kuulostaa lomasi täydlliselle! Ihania ostoksia olet tehnyt Riitalta, tuo tuoli on ihana :)

Hannukka kirjoitti...

Täydelliseltä lomalta kuulostaa!

Elsa kirjoitti...

Nii-in, olenkin miettinyt mistä hankkia isustustavaroita Riitan lopetettua... Onkelmaaonkelmaa.

Piitis kirjoitti...

Oi ihana rautajakkara!
Olis käynyt minunkin rautasängyn viereen:)

Riitan lopetettua....onkelmaa pukkaa täälläkin.

Olet ehtinyt paljon lomalla:)

Ed.post. kauniita pussukoita.
Blogissasi on paljon kivoja tuunauksia.

^_^Piitis

päivi kirjoitti...

hei.. sinulla oli kyllä ihanan rentouttava loma, omasta ei voi ihan samaa sanoa:(
ihana tuo jakkara ja juuri kuin tehty sängylle pariksi:)
minunkin "haikean" viimeiset ostokset saapuivat riitalta ja laatikko juuri ja juuri mahtui autoon:)
oli kai se loppukiri ostosten suhteen ja hinnatkin oli lopussa tosi alhaiset:)
leppoisaa sunnuntaita ja työn aloitusta sinulle....
halauksin päivi

Olivieno kirjoitti...

Ihana tuoli, taisin sitä itsekin puodissa kuolata mutta en vaan keksinyt mihin se sopisi... pitäisi tehdä tuo sama liike ja luopua jo jostain, mutta mutta...

tinttarus kirjoitti...

LOma-analyysisi kuulostaa siltä, että se oli juuri semmoista aikaa kuin loman kuuluu ollakin! NAuttimista niistä annetuista hetkistä ja kuljetuista reiteistä, tehdystä ja tekemättömyydestä. Aurinko kultasi tämän sunnuntaiaamun täälläpäin. Lapset ovat kaikki 4 olleet yökyläilemässä koko viikonlopun. Kaksi pienintä mummon ja ukin kanssa meren äärellä möksäilemässä, 12vee tyttönen ystävänsä perheen kanssa purjehtimassa ja 17vee poika kavereiden mökillä. Meillä olikin yllättäin hiljainen viikonloppu. Se oli aika ihanaa. Nyt ukkokulta läksi polkemaan edeltä mummolamöksälle 50km matkan ja minä istun aamutakki yllä tässä:) Lähden parin tunnin päästä autolla perässä lasten hakuun.

Arkeen alkavaan iloa ja voimaa!!

Niin ja vielä piti mainitsemani, että tuolisi on I H A N A!!!

Anonyymi kirjoitti...

Hei, kylläpä on sinunkin rautasänkysi valloittava! Ihana tuo vaaleankeltainen sävy! Ja olipa tuuria että löysit "samaa paria" olevan jakkaran! -Tiina

Jeannette kirjoitti...

The iron stool is just how I would love it. Isn´t it great that before you many others loved it and sat on it? ;)
♥ Jeannette