torstai 13. elokuuta 2009

Söderskär lighthouse


Pääsin tällä viikolla käymään Söderskärin majakalle joka sijaitsee Porvoon ulkosaaristossa noin puolentoista tunnin merimatkan päässä Hgistä.


Majakka on rakennettu vuonna 1862 ja se edustaa uusgoottilaista rakennustyylisuuntaa. Torni on kuusikerroksinen, muodoltaan kahdeksankulmainen ja sen huipun lyhtyosa piirtyy taivasta vasten lähes 40 metrin korkeudessa merenpinnasta. Söderskärin linssilaitteisto oli toinen Suomeen jo 1860-luvulla tilatuista ranskalaisista Fresnelin linssistöistä. Majakkamestari ja kolme majakanvartijaa asuivat naapurisaarella puisissa punamultaisissa asuinrakennuksissa. Vuonna 1957 majakanvartijat poistuivat ja majakka automatisoitiin. Lopulta vuonna 1989 majakka sammutettiin kokonaan. Nyt majakka on yksityisessä omistuksessa.


Hieno paikka ja kokemus kaiken kaikkiaan; karut kallioluodot, kitukasvuinen luonto, aava meri, uljas tiilinen majakka, ja majakkaan kapuaminen kapeita puisia rappusia myöten, keikkuva riippusilta kahden kallioluodon välillä. Majakassa on muuten yksi huone, jossa voi yöpyä, hinta muistaakseni 120 euroa/yö. Yöpyminen majakassa voisi olla jännittävää.


I have been visited this week in Söderskär (nowadays unused) lighthouse. This neogothic 40 meter high lighthouse tower was built in 1862. It is situated in the middle part of the Gulf of Finland, and in the city of Porvoo. The boat trip took some 90 minutes from Helsinki. Because it is located on a nature protection area, the access to the lighthouse is limited. Fascinating island; bare rocks, climbing to the lighthouse, stunted nature, red and worn houses... The journey to the Söderskär was a once in a lifetime adventure.

18 kommenttia:

Tilu kirjoitti...

Varmastikin hieno kokemus. Mahtaakohan toinen noista ranskalaisista kristalleista olla mökkimme lähistöllä olevassa Isokarin majakassa?
Mukavaa viikonloppua sinulle Elsa.

Mari kirjoitti...

Voi miten upea paikka!Ihania kuvia olet jälleen kerran ottanut:)

Piia kirjoitti...

Oi miten hieno paikka! Tuonnehan täytyisi päästä! Hienoja kuvia! Tulipa paljon huutomerkkejä;)

päivi kirjoitti...

hei!
upea paikka ja kokemus sinulla:)
itse en uskaltaisi kiivetä ylös:(
korkeanpaikan kammo:(
pirteää perjantaita ja viikonloppua sinulle:)
halauksin päivi

Krisse kirjoitti...

Onpas upea paikka

Galleri MochB kirjoitti...

Javisst är det vackert i vår skärgård!

U.M kirjoitti...

Varmasti mielenkiintoinen käyntikohde, itse olen saaristossa liikkunut hävettävän vähän sillä tykkään pitää jalat maan kamaralla.. Lähin tuttavuuteni majakoiden kanssa taitaa olla tukholman risteilyltä;)

Tiina kirjoitti...

Isekkin haaveilen pääseväni joskus majakkasaarelle.
Kauniita kuvasi jälleen.

taburetti kirjoitti...

Ihastuttavia kuvia!!!
Mukavaa viikonloppua!!
lämpimin terkuin Jaana

Parolan asema kirjoitti...

Johan on ihanaa tunnelmaa, tuo tiiliseinän paksuus on niin vaan upea näky, kunpa löytyisi omasta pihapiiristä moinen torni ;) Hauskaa viikonloppua!

Elsa kirjoitti...

Päivi, minullakin korkeanpaikan kammo, mutta rohkaisin mieleni sillä alaspäin ei näkynyt kun kapusin ylöspäin. Joskin paikat - siis lihakset - ovat kiipeämisestä vieläkin arat.

Pikkusisko kirjoitti...

Kuulostaa kiehtovalta. Yöpyminen tuolla olisi varmasti mukava kokemus. Hailuodon majakkaan olen kiivennyt pari kertaa. Huomenna se olisi taas auki, kun nythän vietetään Majakkaviikonloppua.

Ada och Emil kirjoitti...

Auts, miten upeita kuvia!! Voin haistaa meren tuoksun melkein tänne asti :)

Mukavaa viikonloppua!
-Sanna

Kris kirjoitti...

Ihana paikka varmaan!
Olisi varmaan jännää yöpyä siellä... siellä voisi olla paljon kummituksia :)

Kamomilla kirjoitti...

Ihanan kaunis paikka!
Kiitos sabluunavinkistä, tarkistan onko niitä vielä.
Ihanaa viikonloppua tovoopi Kamomilla

bean emäntä - bea's kirjoitti...

Kaunista! Paikka on varmaan juhlaa kaikille aisteille!

Yöpyminen voisi olla tälläiselle kaupunkilaiselle jännää. Pitääpä pistää korvan taakse!

kati kirjoitti...

Ihana majakka ja ihanan karua! Me saadaan aina välillä yöpyä vanhassa majakkamestarintorpassa ja on siellä kyllä aina oma tunnelmansa. Kauniita kuvia olet jälleen napsinut.

Sirkka kirjoitti...

Kiitos kuvistasi ja upean mieleenpainuvan kokemus kerrassaan... katsoin samalla aikaisempia kuviasi ja kiitos näkemisestäni niistä myös...olet ihailtava, niin paljon aikaansaava, onnittelut! Samalla pahoittelut, siitä nimpparipäivästä..koska mielessä oli vain Jaana...olenpa ajattelematon...nykyisin..oikea hömpsäntuutti...hyi minua, eikun ihan oikeesti....jää ikuisesti mieleeni,.noh, toivon, et unohtaisin..
Kiitos vielä katselmuksista ja oikein ihanaa päivää, Sinulle täältä lämpimien sadepisaroiden, joka niin hellästi poskiani virkistää sekä "pikkuisen" turkin niiin märäksi kastelee..ois varmaan sadepuvun hankinta edessä...