sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Ten truths


Pikkusisko antoi minulle Honest Scrap-palkinnon ja haastoi minut kertomaan kymmenen totuutta itsestäni, haastavaa... Tässä niitä tulee:


1. Oikea ristimänimeni on Elsa Hannele mutta siviilielämässä minua kutsutaan Anuksi, mutta tässä blogimaailmassa haluan olla Elsana.

2. Olen koulutukseltani KTM, ja nyt myyntihommissa samalla teollisuuden alalla jo melkein kaksikymmentä vuotta.

3. Kielien opiskelu on ollut minulle helppoa, olen opiskellut ruotsia, englantia, saksaa, ranskaa, italiaa ja japaniakin hieman.

4. Minulta varastettiin lompakkoni noin parisen viikkoa sitten, ja vieläkin harmittaa. Etenkin se rumba ja vaiva uusien korttien anomisessa. Ja jäin kaipaamaan kivaa mustaa näppäränkokoista nahkalompakkoa.

5. Olen asunut 1970-luvulla hetkisen aikaa Italiassa, tarkemmin Milanossa. Sieltä ajalta lähtien on italialainen ruoka kuulunut lempiruokiini.

6. Rakastan askartelua, tuunaamista, käsitöitä ja kaikenlaista puuhaamista käsilläni. Jos se ei vielä ole tullut teille ihan selväksi... ;)

7. Minua häiritsee suunnattomasti jos kaappien ovet ovat auki, ne on pakko sulkea heti. Ei haittaa vaikka kaapit ovat sekaisin, kunhan ovet vaan ovat kiinni. Nää on näitä neurooseja...

8. Perheessämme on ollut koiria, tässä ne aikajärjestyksessä: musta cockerspanieli Penni (tuli meille Ranskasta), sileäkarvainen noutaja Santtu (varsinainen ralliauto), kultainen noutaja Ville (ihana ja kiltti), punainen cockerspanieli Roope (paksuhuulinen näyttelyssä menestynyt valioyksilö ja niin suloinen), jackrusseli Wally (tiukka jätkä) sekä viimeisimpänä vaikkei vähäisempänä punainen cockerspanieli Sulo (Roopen nuorempi velipuoli, itse lempeys, jota on niin ikävä). Ja nyt suvussamme enää systerin jackrusselit Minni ja Masi.

9. Olen ihan tahvo keittiössä, ruokani ei maistu miltään enkä osaa osaa leipoa. Eikä ruuanlaitto kauhean paljon edes kiinnosta. Äitini on loistava ruuanlaittaja, ja niin myös systerinikin.

Ai juku, että näitä totuuksia on vaikea kirjata...

10. Minulla on huomenna synttärit, horoskoopiltani siis olen siis Skorpioni.

Haasteeseen kuuluu haastaa kymmenen blogia mutta jätän sen tekemättä. Tarttukoon itse kukin tähän haasteeseen, jos siltä tuntuu.



No translation this time, I am only telling here ten truths about me. Have a nice week!

23 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Tohon koiralistaan oilisi voinut laittaa vielä Wallyn....

Maria G kirjoitti...

Mielenkiintoisia asioita kerroit itsestäsi :) Hyvää huomista synttäripäivää ♥

Teija kirjoitti...

Kivat paljastukset! Onnea jo etukäteen!

Elsa kirjoitti...

Tiina, lisätty on Wally listaan... Sorppa että unohtui...

Louise kirjoitti...

Kiva lukea "totuuksia" sinusta. Onneksi olkoon huomisen syntymäpäivän johdosta!!

Parolan asema kirjoitti...

Hauskaa syntymäpäivää jo huomiselle!

U.M kirjoitti...

Hyvää synttäripäivää! Jaetaan ainakin jotain yhteistä tämän sisustamisen lisäksi; en myöskään osaa laittaa ruokaa tai osaisin jos lukisin suoraan keittokirjasta mutta ei inspiroi;) Jos ei ole muita ruuanlaittajia niin kallistuu ruokapuoli nuudeleihin ja kuppikeittoihin, heh..
Hyvää viikonalkua sinulle!
UM

Arja kirjoitti...

Lämpimät synttäri onnittelut!

Riitta / Wanilla kirjoitti...

Sydämelliset onnittelut
synttärisankarille!
Terkuin,
Riitta

Mari kirjoitti...

Hauskat paljastukset:) Elsa o ihana nimi. Meillä on Hildan keskimmäinen nimi Elsa;)

Mari kirjoitti...

Ai niin! Onnea♥ Tosi paljon:)

Lisay kirjoitti...

Synttarionnittelut minultakin!!!

Ida Maria kirjoitti...

Paljon, paljon onnea synttarisankarille!!! =)

Pikkusisko kirjoitti...

Synttärionnittelut! Kiva kun otit haasteen vastaan.

Minttu kirjoitti...

Onneksi olkoon!

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Oikein roppakaupalla onnea Elsa!!!!
Sinun sivuiltasi kulkeutuu minun blogiini valtava määrä ihmisiä! Miten ihmeessä pystyn Sinua kiittämään??!
Nauti merkkipäivästäsi!!!!!

Anu kirjoitti...

Italialainen ruoka on nami-namia minunkin mielestäni! ja mitä tulee sinun tuunauksiisi ja tekemisiisi, niin ihania ovat kaikkinensa. Sinulta saa niin usin inspiksen tehdä itsekin jotakin kivaa.
Halaus synttärisankarittarelle, nauti päivästäsi.

Olivieno kirjoitti...

Onnittelut lähtevät täältäkin! Hauskoja paljastuksia, miksei sinua kutsuta Elsaksi? Tuossa kirppishaasteessa ei ollut mitään kummallista ja terriini on todellinen luxus!

taburetti kirjoitti...

Hieman myöhästyneet synttäri onnittelut sinulle!!
Terkuin Jaana

Krista kirjoitti...

ONNEA ELSA! Sulla on kyllä niin ihania ideoita! Miksi mun aivoit ei raksuta silleen?! =)

Annie - Annalunda kirjoitti...

What a beautiful blog! I´ll be back!
Hug Annie

elina kirjoitti...

Myöhäiset onnittelut ja taidanpa ottaa haasteen vastaan.

Ira kirjoitti...

Myöhästyneet ONNITTELUT!!! Meillä on sitten synttärit samana päivänä... :)