lauantai 29. toukokuuta 2010

Melkein 100


Minäkin ryhdyn tähän "100" haasteeseen:

1. Asun Helsingin keskustassa
2. Olen syntynyt Turussa.
3. Olen asunut Porissa.
4. Minulla on akateeminen loppututkinto.
5. Blondi (sekä hiukset että mieli)
6. Silmälasit (niitä minulla on neljät käytössä)
7. Likinäköinen, täyden kympin nainen!
8. Olen asunut Milanossa.
9. Fanitin nuorempana Suzi Quatroa.
10. En osaa laittaa ruokaa.
11. Ruoanlaitto ei vain kiinnosta.
12. Olen opiskellut japanin alkeet.
13. Olen kiinnostunut kielistä.
14. Lapsuuden toiveammattini oli kahvinkeittäjä.
15. Silti tai ehkä siksi en juo (enkä ole koskaan juonut) kahvia.
16. Enkä pidä muistakaan lämpimistä juomista.
17. En tupakoi.
18. Tykkään lonkerosta ja viinistä.
19. Askartelu on antoisaa puuhaa.
20. Yleensäkin käsillä näprääminen on mun juttuni.
21. Virkkaaminen on ihanaa ajanvietettä.
22. Kouluaikoina olin tosi huono käsitöissä.
23. Minulla ei ole nuottikorvaa.
24. Pidän hopeasta.
25. Kaikki koruni ovat hopeasta.
26. Teen itsekin hopeakoruja.
27. En pidä kullasta.
28. Valkoinen ja musta ovat lempivärejäni.
29. Minulla on yksi sisko, pikkusisko.
30. Olen enemmän koiraihminen kuin kissaihminen.
31. En voi katsoa eläinohjelmia itkemättä.
32. Ranskalaisia elokuvia katson aina kun siihen on mahdollisuus.
33. Minulla on serkkuja Ruotsissa,
34. Ranskassa
35. ja Suomessa.
36. Pidän autolla ajelusta.
37. Valkoinen auto löytyy.
38. Kaukaisin paikka jossa olen käynyt on Malediivit.
39. Lempikaupunkini on Pariisi.
40. Kirpputoreja tykkään koluta.
41. Huuto.net on pop, sieltä löytää melkein mitä tahansa, kun osaa etsiä.
42. Ruuan ostan kivijalkakaupasta.
43. Vaatteet, kirjat ja musiikin hankin pääsääntöisesti netistä.
43. Pukeudun yleensä mustaan.
44. Tai mustavalkoiseen.
45. Minulla on rakennekynnet ranskalaisella manikyyrillä.
46. Enkä niistä ihan hevillä luovu.
47. Minulla on elämäntapamuutosprojekti (olipa pitkä sana, hih!) menossa.
48. Olen laihtunut kevään aikana seitsemän kiloa, ja matka jatkuu.
49. Olen jättänyt perunan, valkoisen pastan ja riisin pois. Ainakin toistaiseksi.
50. Pidän tummasta suklaasta.
51. Vuohenjuusto ja mozzarella ovat herkkujani.
52. Minulla on kirjahyllyssäni useita kymmeniä sisustuskirjoja.
53. Nuorempana luin paljon enemmän kuin nykyisin.
54. Olen ollut samalla alalla töissä jo 17 vuotta.
55. Käyn töissä Hgin ulkopuolella.
56. Pidän keväästä enemmän kuin kesästä.
57. Olen Skorpioni.
58. Pidän uimisesta.
59. Palan auringossa helposti. Enkä rusketu lainkaan.
60. Lähtisin silti aurinkolomalle.
61. Kreikan saarille menen mielelläni.
62. Kesäsuunnitelmissani on antiikkia, humpuukia ja golfia.
63. Minulla on erityisen paksut hiukset.
64. Olin koulussa hyvä kielissä, matikassa ja kuvaamataidossa.
65. Olen käynyt puoli vuotta englanninkielistä koulua.
66. Asun vuonna 1924 rakennetussa kivikerrostalossa.
67. Ja sen neljännessä kerroksessa.
68. Sisustus ja sisustaminen on mielenkiintoista, innostavaa ja tärkeää.
69. Tykkään kävellä enemmän kuin juosta.
70. Olen 170 cm pitkä.
71. Sarkasmi on minulle tuttu luonteenpiirre.
72. Olin nuorena tosi ujo,
73. Enpä ole enää.
73. Jos saisin lottovoiton, lopettaisin työnteon.
74. En lottoa koskaan. ;)
75. Keräilijäluonne, jos se on jäänyt epäselväksi.
76. En osaa soittaa mitään instrumenttia vaikka niin toivoisin.
77. Haaveeni on tehdä sisustuskirja.
78. Olen osannut kehittää valokuvia - nuorempana.
79. Olen käynyt kuivakukkien sidontakurssin, mutta ne taidot ovat ruostuneet.
80. Olen käynyt kolmella hopeaketjukurssilla. Tykkäsin kovasti.
81. Olen opiskellut englantia, ruotsia, saksaa, ranskaa ja italiaa, ja tietty ne japanin alkeet.
82. Lähden kohta Turkuun.
83. Mieleni tekisi tutustua mineraalimeikkeihin.
84. Ja varmasti tutustunkin.
85. Alkaa mielikuvitukseni tehdä tenän.
86. Haluaisin löytää suurehkon kaapin josta tuunaisin tv:lle tilaa.
87. Vanha Tolix-tuoli (parikin) on haaveissani.
88. Vanha teollisuuslamppu, jonka hankin jo alkutalvesta, se pitäisi sähköistää.
89. Tanskaan haluaisin mennä kovasti.
90. Ja Ranskakin on toivematkalistalla.
91. Valokuvaus on yksi lempiharrastuksistani.
92. Uudesta järjestelmädigikamerasta haaveilen.
93. Nyt tökkii niin pahasti että lopetan.
94. Toivottavasti jaksatte kahlata "melkein 100"-listan läpi.
95. Paras laulu koskaan:



Sorry, now only in Finnish almost 100 facts about me. Hope you enjoy Nat King Cole's Unforgettable, best song ever!

8 kommenttia:

Marie Elisabeth kirjoitti...

Kiitos ! Nyt tunnen sinua paremmin ja huomasin että teityt mielikuvat piti paikkansa :) Mielenkiintoinen ja upea nainen olet!

Aurinkoista lauantaita Sinulle!

-Marie

Hannele/Täyttä Elämää kirjoitti...

Kivoja asioita, hauska toiveammatti tuo kahvinkeittäjä :)
Minullakin on serkkuja Ruotsissa, kahta en ole koskaan nähnyt kun ovat niin paljon minua vanhempia, kolmen kanssa en ole voinut keskustella kun kielitaito ei riitä :(

Eva-Liisa kirjoitti...

OLipa mukava lukea sinusta! kiitos! mielenkiintoista!

Kesäkukka kirjoitti...

Sinulla on paksut hiukset, minulla on ohuet :), mutta kahvia en juo minäkään, en ole koskaan juonut ;)

Tämä oli mielenkiintoista ja mukavaa luettavaa ja niin kaunis kuva!

Mukavaa viikonloppua Sinulle!

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Hienoa, että sinäkin teit tuon listan. Löysit eilen meistä yhden yhteisen asian, minä löysin monta.
Yhteistä; 3,6,15,17,19,20,24,27,28,39,40,41,43,44,52,53,68,74,75,89.
Nyt osaan ajatella sinua paremmin, loin jo mielessäni kuvan sinusta.
Olet symppis ihminen, taitava käsistäsi,omaat ihmeellisen taidon tehdä hyviä löytöjä. Olet herkkä ja hyvä ihminen.
Kiitos listasta!

Mukavaa lauantaita!

Mari kirjoitti...

Mielenkiintoinen lista :)

Pia kirjoitti...

Hei Elsa!
Olipa ihan änpiliivipöl tavata sinut eilen livenä! Niin, tavattiinhan me, olethan se sinä?

Jufenauta, sinulla on kyllä niin taivaallinen blogi!!!
Mistä sinä olet hankinut kaiken nuo fantsut (kyltit, kellot ym muut harvinaisuudet. Joo, olen katsellut "ou nouta"...)?

Olipa pitkä lista "keksiä" itsestään, mutta hyvin kuvaavaa ihmisestä, jota ei entuudestaan tunne! Kirjoitus on nyt kyllä niin takkuista eilisen jäljiltä, että lopetan tältä erää tähän, ja menen takaisin sänkyyn jatkamaan aamua...

Halihali!
-Pia-

Rilla kirjoitti...

Tosi hauska lista. Näitä on aina niin mukava lukea, huomaa monesti paljon yhtäläisyyksiä muiden ihmisten kanssa!
t toinen ranskalaiseen manikyyriin koukuttunut akateeminen blondi :D