torstai 23. syyskuuta 2010

What's next?

Olen pohtinut mihin suuntaan sisustusmakuni ja -tyylini ovat kehittymässä.

Vanhat huonekalut ja tavarat ovat kaiken perusta, uusia huonekaluja en ole vuosiin hankkinut. Pääasiallisia ostopaikkojani ovat huuto.net, antiikkiliikkeet, kirpputorit ja Wanilla Rose, sekä jotkut nettikaupat. Tietysti jotain pitää uutenakin hankkia, kuten vuodetekstiilit ja matot.

Mikä on sitten sisustustyylini? Aina olen pitänyt vanhoista huonekaluista ja tavaroista, ajanpatina ja kuluneisuus viehättää kovasti. Ja tuo teollisuustyyli kiinnostaa yhä enemmän, kuten myös ns. ranskalaistyyli ja shabby chic. Ehkäpä se uusi juttu löytyy näiden yhdistelmästä. Voisiko sitä kutsua vaikka "shabby industrial"ksi tai "industrial chic'ksi"?

Teollisuustyyli sellaisenaan on liian kylmää, metallista ja maskuliinista, tästä tyylistä löytyy on kivoja yksittäisiä juttuja, kuten lamput, tuolit ja jakkarat. Osata yhdistää tieten ja taiten teollisuus- ja ranskalaistyyliä yhteen kiinnostaa kovasti. Rakentaa olemassa olevan sisustukseni jatkumoksi, se olisi järkevää.

Värimaailman päävärinä valkoinen ja sopivasti höystettynä mustalla ja/tai harmaalla. Tekstiileistä pohjan luovat yksiväriset pellava- ja puuvillakankaat.

Että tällaisia pohdintoja...

Selailessa nettiä etsin ja löysin inspiraatiota teollisuustyyliin: tästä ja tästä.

Shortly, I have been thinking about my interior taste and style. And where it is going next. I am still interested in French country style, and as a new interior style the industry vintage charms me a lot. I am dreaming to combine these both styles at my home. Should it be called "Shabby industrial or Industrial chic"? Colour tones of white, black and grey.

From these links I get inspiration, in both you can find wonderful industry vintage furniture: this and this.




13 kommenttia:

Penni ja Lilli kirjoitti...

Samma här. Ei ole enää himoja kun vanhoihin kalusteisiin. Yritän päästä näistä vanhoista "uusista" eroon.
Teollisuustyyliin en ole vielä innostunut mutta kustavilaisia vanhoja himoitsen.
Ihanata viikonvaihdetta!
Minna

Suveliina kirjoitti...

Hei Elsa!

Veit sanat suustani, tai ehkä tässä kohtaa ajatukset =)Itse pohdin samoja asioita. Vanhat tavarat ovat intohimoni. Mutta mihin tyylisuuntaan sisustaisi? Paljon valkoista, vähän mustaa ja kylmää metallia pehmeillä kankailla maustettuna on minun makuuni.

Kiitos mahtavasta blogista!! Ihania kuvia ja todella inspiroiva. =)
Itse vasta-alkaja ja tämä ensimmäinen kommentti ikinä.=)

päivi kirjoitti...

kaikkea vanhaa rakastan minäkin...
.. ja valkeaa,
muuta en enää huoli :)
mutta sinä Elsa osaat yhdistää kauniisti tuon teollisuustyylinkin
kotiisi,
kaikki harkittua ja yhteensopivaa!
tykkään:):)

terkut blogiystävälle,
päivi

Merja K kirjoitti...

Teollisuustyyli on kyllä minunkin mieleeni. Ihania juttuja noissa linkeissäsi :)

Arja kirjoitti...

Vanha tavara on niin ihanaa ja niissä on kaikissa mukana oma tarina :-)
Mukavaa viikonloppua!

Ainosofia kirjoitti...

Hei Elsa :)

Aika monella tuntuu olevan samantyylisiä pohdintoja menossa.
Itselläni myös.

Niin paljon on kaikkea ja sitten se oma juttu vaan natsaa kaiken keskellä.
Olen sitä mieltä, että se on oma tyyli missä on hyvä ja kotoisaa olla. :)
Vaikka kuinka toisilla olisikin erilaista ja kaunista - oma juttu pitää kuitenkin olla.

Mukavata perjantaita!

Galleri MochB kirjoitti...

Snyggt! Jag gillar också :O)

Krista/Sisustus Villa Blanco kirjoitti...

Heissan Elsa!

Samoja pohdintoja täälläkin... valkoisen romanttisen kaveriksi haaveilen ja hankin pikkuhiljaa tummaa ja rosoista, vanhaa ja oikein kulunutta ja mietin, onkon sisustusmakuni vaihtumassa... Uutta kalustetta en huolisi enää, ikeassa kun taannoin pyörin, oli siellä monta kivaa kaappia, mutta ne oli uusia eikä säväyttäneet yhtään.

Eikun annetaan mennä ja katsotaan mihin päädytään ;)

Oikein mukavaa viikonloppua!

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Sinulla on tarkka silmä, mitä valitset kotiisi. Ne sopivat varmasti yhteen toistensa kanssa.

Saisit näyttää kaunista kotiasi laajemmaltikin!!

Meillä on valkoista uutta ja vanhaa sekä puun "väristä" vanhaa.
Minä en kaipaa värejä ympärilleni kovinkaan paljoa.

Oikein hyvää viikonloppua sinulle!

bean emäntä - bea's kirjoitti...

Vähän samoilla linjoilla täällä. Jotenkin sitä vaan on menossa vanhemman suuntaan, uutta tulee ostettua aika harvakseltaan. Haaste on tietty että tarjonta täällä meillä on kohtuulisen niukkaa ja oikeita löytöjä tulee eteen harvoin. Mutta sittenpähän niistä tulee iloittua enemmän!

Mukavaa viikonloppua!

Louise kirjoitti...

Supersnygg ny header!! OCKSÅ... :)

Valloittava valkoinen kirjoitti...

Sulla on ihana maku ja oi noi ylä bannerin kuvat tosi upeita!

ja vanhaa ja osittain teollista haluasin minäkin kaiken olevan mutta mutta;)kaikki ajallaan.

Iloista sunnuntaita!
Anu

Tiina kirjoitti...

Täällä ihan sama juttu... jotenkin olen ihan "koukussa" romanttisempaan tyyliin, mutta... huomaan aina vain ja enemmän katselevani rautaisia, ruosteisia jakkaroita ja muita tehdastyylin juttuja.
Saas nähdä kuinka tässä vielä käy. ;)