lauantai 26. heinäkuuta 2008

Keräilijän huoneentaulu

Eteisen seinällä minulla on ainoastaan yksi taulu, nimittäin keräilijän huoneentaulu. Sellaiseksi olen sen nimittänyt, sillä se kuvaa sitä parhaiten. Joka onkin sitten OIKEA RUNSAUDEN SARVI, niin sanoakseni. Mustaksi maalattu, kulunut kastilokerikko. Näitähän käytettiin kauan sitten kirjapainoissa kun ladottiin tekstiä. Olen hankkinut tämän vuosia sitten Huuto.netistä erittäin huokeaan hintaan.

Olen kerännyt siihen vaikka mitä. Oikea pölypesä, mutta ei se haittaa. Tuleepa siivottua, ja samalla voi taasen vaihdella esineitä. Keräilen erilaisia hopeisia esineitä, ja niitä olen sijoittanut tähän keräilijän tauluun. Tiedän että olen varsinainen harakka, joka ei voi vastustaa hopeisia tavaroita. Hopea on mielenkiintoinen materiaali, olen enemmänkin hopeaihminen kuin kultaihminen. Olen aina ollut. Kaikki koruni ovat hopeisia. Ja mitä tulee korujen tekemiseen, hopeaa on helpompi käsitellä kuin muita metallimateriaaleja.



Muutama yksikohtaisempi kuva, mitä kaikkea kastilokerikosta löytyykään. Keraaminen enkeli toimii kaiken suojelijana.


Hopeinen puuterirasia, pari sakkariini- tai rintasokerirasiaa, nekin hopeisia. Vanhoja hopeapikareita. Soikea wanha nuuskarasia, johon on kaiverrettu "Elsa 28.2.1899".


Pieniä suolalusikoita. Kolme pikkuruista miniatyyrituolia, olen tuonut ne noin kymmenisen vuotta sitten Italian Sorrentosta tuliaisina itselleni. Hopeinen sheriffin tähti, oikeastaan se on rintakoru. Muutama sormustin sekä hopeapikari. Pari pientä koristeellista rasiaa.

Tässä alla olevassa kuvassa vanha taskukello ja sekuntikello. Erittäin kaunis naisten sikarirasia, päälle kaiverrettu kukkia, tämä on isotätini Toinin perintöä. Ja sitten isoäitini Aunen sakkariinirasia.

His Master's Voice -grammarirasioita eri värisenä sekä muita pieniä peltirasioita.


Minulla on jemmassa kaksi muuta, jännän mallista kastilokeroa, joiden mitta on 90 x 15 cm. Olen hankkinut ne Huuto.netistä, olivat erittäin huonokuntoisia, laitoin kuntoon, ja vahasin ne lopuksi pähkinänvärisellä puuvahalla. Kastilokerot odottelevat vielä sijaintipaikkaansa. "Asia kerrallaan ja hiljaa hyvää tulee", tapaa vanhan ajan väki sanoa.

10 kommenttia:

titta kirjoitti...

Tervehdys taas! Olipa kauniita pikkutavaroita lokerikossa, kiitos kun kuvasit niitä iloksemme:)

päivi kirjoitti...

upea lokerikko ja mitä esineitä täynnä!
niitä varmaan livenä
tunnin jos toisenkin tutkisin... minäkin kai harakalle sukua?
ihanat nuo tyhjät kastit...
saisimpa sellaisen..
ehkäpä tuo puuseppä ehtisi tekaista?
mutta haluaisin mieluiten vanhan....
oletpa onnenpekka löytöinesi!

kurkkimassa taas kävi päivi

Possumamma kirjoitti...

Hih, onpa ainakin hyvä syy kerätä kaikkea pikkutilpehööriä, koska pitäähän nuo lokerot saada täyteen:D

Goa kirjoitti...

Hej Elsa! Och tack för att du besöker mig och lämnar en hälsning...jag blir sååå glad..:)
Och du...jag är också härinne och tittar, men är bara så dålig på att kommentera...sorry!
Men jag gillar din blogg och de saker du visar tilltalar mig mycket!...bara så att du vet..;)
Ha det bäst och jag hoppas solen skiner på dig i vackra Helsingfors!

Massa varma kramar til dig...

Riitta / Wanilla kirjoitti...

Löysin tieni tänne kauniiseen blogiisi päivin kautta.
Ihastuttavia kuvia! Viimeisimmän postauksesi nähtyäni,
naurahdin ääneen, että löytyy täältä näköjään joku muukin, ken on hurahtanut lokerikkoihin:)
Aurinkoista sunnuntaipäivää!

Mari kirjoitti...

Vautsi miten kauniin näyttelyn olet kotiisi laittanut:) Mukavaa sunnuntaita!

Mari

Tiina kirjoitti...

Kaunis tuo lokerikko.. ja mitä esineitä siinä onkaan, todella hienoja juttuja!!! :)

jaana kirjoitti...

Hei Harakka ;)
Melkoisen kokoelman olet saanut aikaiseksi! Ai että, pääsisipäs hiplaamaan noita aarteita :)

Marja Kristiina kirjoitti...

AARTEITA, wow!!! Ihanan näköinen lokerikko täpösen täynnään kaikkea kaunista! Jokaisella esineellä taitaa vielä olla ihan oma tarinansa? Minulla vierähtäisi tunti jos toinenkin ihan katsellessa ja ihaillessa, saati jos vielä saisi kuulla kaikki ne mielenkinntoiset kertomukset ja historiat..

Mukavaa viikkoa!

Virpi kirjoitti...

Moi

Tosi hieno lokerikko, saakohan tommosia jostain? Onko ne aina nimellä kastilokerikko?

Ja noi HMV peltirasiat, aivan upeita <3 Mulla on tietenkin tommonen HMV koira ja gramofoni kotona.