lauantai 16. elokuuta 2008

Lokerikkoprojekti - ennen ja nyt

Esittelyvuorossa taas lokerikko, joka alkujaan on ollut osa arkistokaappia, sen arkistolaatikko. Huutonetistä olen itselleni huudellut suht' edulliseen hintaan.

Tästä lähdin liikkeelle:

Puuta ja vaneria. Laatikko oli kulunut, osa poikkipuista hävinneet, pari reikää, liimaukset irronneet, likainen mutta NIIN potentiaalinen ja ihanteellinen tuunauskohde. Puhdistuksen ja hionnan jälkeen valkoista maalia pintaan, ja tältä sen näytti sitten:

Ihan vielä se ei ollut valmis, jotain puuttui. Hiekkapaperilla kunnon hionta kuluneisuuden saamiseksi. Ja sitten lokerikon täyttöön ja aarteiden esillepanoon. Lokerikko seisoo olohuoneen toistaiseksi lattialla. Tähän päädyin:

Vanha taskukello, koristeellisessa kehyksessä valokuva suloisesta cockeripojasta nimeltä Sulo - joka valitettavasti haukattelee auvoisilla metsästysmailla, tulipa taas NIIN IKÄVÄ Suloa. Nukenkodin ylellinen ovi, hopeinen pikari, metallinen tötterö, vanha postikortti rakastuneesta parista köyhänhopeisilla sydämillä lisättynä.

Vanhoja hopeisia naisten savukerasioita, silmälasikotelo ja jalallinen pikari.

Uushopeinen tanssiaislaukku ketjulla, lisää hopeisia pikareita pitsiliinataustalla, Madonna-reliefi ympäröitynä sinkkisellä kranssilla, metallinen rasia, hopeinen savukeaski, pieni Madonna-patsas ja valkoisia silkkiruusuja.


Testasin Sarpan vinkistä Picasa:n kuvakollaasiohjelmaa, tässä tulos kuvapinomuodossa:

6 kommenttia:

päivi kirjoitti...

aurinkoista aamua elsalle!
kylläpäs lokerikosta tuli kaunis, ja esineet sen lokeroissa ovat niin kiinnostavia että tekisi mieli käteenkin ottaa ja tutkia niitä!
mutta täytynee tyytyä kuviin ja ihailla niiden kautta?
haluaisin jonkinlaisen lokerikon pikkutavaroilleni, pyysinkin jo mieheltä sitä?
eihän se sama ole kuin vanha mutta ... hänellä pian loma loppuu joten tiedä sitten miten käy?

kiitos vielä elsa siitä keittiösi lokerikko vinkistä... paketti odottaa jo postissa , olipas nopea toimitus!!

täällä tulossa poutapäivä, nyt jo hienosti sumun keskeltä paistaa,
ruohonleikkuu urakka edessä.
joskus tällaisina aamuina haaveilen asuvani kodissa ilman pihaa.. ne työt kun eivät siellä lopu.... nytkin olisi pari tuolin maalausta ja ehdinköhän?

kiitos mukavasta aamuhetkestä lokerikkosi parissa... lauantai halit sinulle!
t.päivi

maano kirjoitti...

siis ihana ..mullakin olis tollanen projekti ..oottelee vaan tuunaajaa , tällä hetkellä tyttö säilyttää siin petsoja :)

Sirkka kirjoitti...

HYvää päivää Elsa,

Kävin pikaisesti aamusella jo kyviasi katsomasa, lähdimme kaupunkiin ja kun menimme ohi Hietalahdenkadun, niin siinä on yksi sinisävyinen talo..tiedät varmaan se on myös sävy josta pidän paljon. Samalla ajattelin Sinua, täällä jossain Elsa asuu. Emme kuitenkaan käyneet Hietsulla.
Tätä lokerikossa on monta tarinaa ja katseluhetkiä riittää yhden jos toisenkin kerran...ja mitä vielä kaikki kaunista ihailtavaa, itsellänikin kaksi edesmennyttä cockeria surien muistelen.
Tuo lokerikkosi on siitä myöskin hyvä, kun saat siihen alati uusia esineitä vaihdellen.
Täällä hiontapuuhissa...mikäs ettei kun ulkosalla sataa ropisee.
Nautitaan kuitenkin kaikesta kauniista:)

Sateenkaarentaa Riikka kirjoitti...

täälä myös koukuttunut sarpan kuvakollaasiohjelmaan ja tuo duunauskohde kyllä on ihan 10+ voi kun löytäisikin itselle jotain tuollaista
syyssateista
ilona

Olivieno kirjoitti...

Kiitos, tästä minä pidän! Kiva vinkki, itsellänikin löytyy pieni lokerikko tuunausta vailla. Ja esineet siinä... upeita!

Satu kirjoitti...

Uih, ompa hän kaunis! Lokerikot myös miun mieleeni...:)

Leppoisaa lauantai-iltaa Elsalle toivotteleepi satu sateesta :)