perjantai 28. marraskuuta 2008

Aarteilla lahjottu


Viime viikonloppuna kävin Systerini kanssa Nurmijärvellä, houkuttelin hänet mukaani tutustumaan Wanilla Rosen puotiin. Puoti on ehdottomasti nähtävä piti tästä sisustustyylistä tai ei. Systerini piti kovasti Wanilla Rosen kotoisasta tunnelmasta, hänen mielestään ihan kuin oltaisiin jonkun kotona. Puodissa oli runsaasti kaikkea ihanaa ja aarteita, joita Riitta oli viehättävästi laittanut esille.

Enkä tälläkään kertaan lähtenyt ilman hankintoja pois. Täytin tässä parisen viikkoa sitten vuosia, ja vakuutin itseni siitä että täytyyhän sitä itseään lahjoa. Olen jo hetken aikaa suunnitellut ostavani Jeanne d'Arc Livingin rautakehikon, joka sopii ikkunalle tai sitten seinälle. Laitoin sen kylpyhuoneen ja vaatehuoneen väliselle seinälle, se on kuin taottu taideteos koristeellisuudessaan. Alle sijoitin cafe-tuolin, jossa myös näitä suosimiani rautaelementtejä, lattialla vieressä rautainen kori, ja tuolin alla ruosteinen peltirasia.


Tuo ruosteinen, kulunut vihertävä peltirasia saranoilla on myös Wanilla Rosen löytöjäni. Se suorastaan pomppasi syliini enkä minä raukkapieni sitä voinut mitenkään vastustaa. Enkä kovasti yrittänytkään. Syntymäpäivälahja itselleni sekin siis oli.



Eikä kahta ilman kolmatta, tässä syntymäpäivälahja numero 3. Wanha puinen lokerikko, joka saattaa olla pankin kuittilaatikoston osa, koska siinä on lyijykynällä kirjoitettuja numeroita. Nyt se saa toimia minulla yöpöytänä sängyn vieressä. Sen alla on toinen kesällä hankittu lokerikko, jonka olen kääntänyt 90 astetta ja pystyasentoon, siihen olen laittanut kirjoja ja lehtiä. Nämä lokerikot ovat samantyylisiä ja samanvärisiä, joten ne sopivat hyvin yhteen.

23 kommenttia:

maano kirjoitti...

ihanasti oot lahjonu ittees ei muuta kuin roppakaupalla onnea !!!

Kirsi kirjoitti...

Onpa tosiaan ihania löytöjä. Itselleen(kin)on kiva ostaa synttärilahjoja.

Kirsi

Riikka T kirjoitti...

Arvaa mitä! Katselin juuri tuota samaa peltirasiaa Wanilla Rosessa pari viikkoa sitten. Tarkoitus oli ostaa, mutta unohdin koko laatikon, kun mukaan lähti niin paljon muuta. Nyt on on sitten löytänyt hyvän kodin.
Hauska sattuma kuitenkin

päivi kirjoitti...

syntymäpäivä onnittelut sinulle<3
lahjasi ovat ihastuutavia ja sopivat kotiisi kauniisti:D
viikonlopputerveisin päivi

Krisse kirjoitti...

Oikein mukava tapa valita itse omat lahjat. Kannatetaan. Joskus sitä on saanut sellaisia lahjoja joita ei välttämättä olisi tarvinnut. Mutta kiitollisena ottanut ne vastaan kun ei rakkaimmalleen ole halunnut pahaa mieltä.
Hyvää viikonloppua toivottaa Krisse

Olet valinnut tosi kauniita tavaroita :-))

Anne kirjoitti...

Myöhästyneet onnittelut sinulle ja upeita lahjoja olet itsellesi suonut.
Tuo Riitan puoti on kyllä minullekin Hesan reissumme kohokohta joka kerran kun sielläpäin käymme!
Tuo rautakehikko on muuten Jeanne D´Arc Livingin,ei House Doctorin.Miulla on nuo samaiset kehikot ikkunoissa ja ovat niin upeat!

Elsa kirjoitti...

Anne: Niin muuten onkin Jeanne d*Arc Livingin, siinähän oli lappu mukana, hyvä kun korjasit... Sama pää kesät talvet - syndrooma iski... Täytyypä heti korjata tekstiin...

Sirkka kirjoitti...

Voi Elsa lämpimät Onnentoivotukset Sinulle!
Parhaimmat lahjat saa kun itse valitsee ja niinhän olet tehnytkin.
Sopivat hyvin tyyliisi, ei muuta kuin vielä roppakaupalla Onnea!

Sarppa kirjoitti...

Mahtavia ostoksia..ja onnea

Anonyymi kirjoitti...

Mukavaa ostaa itselleen lahjaa, se on ainakin mieleinen kun on itse päässyt valikoimaan=) Kauniita lahjoja löysitkin.

Karita

elina kirjoitti...

Onnittelut merkkipäivän johdosta. On mielettömän hienoja lahjoja. Mukavaa varmaan päästä ostelemaan lahjoja itselle, hyvä juttu. Taidan ruveta viettämään kaikki mahdolliset päivät tuolla tavoin, saanpa ainakin mitä haluan.(taidan olla vähän hassu ja ahne)
Kauniita ovat ostoksesi ja varmasti menen käymään Wanilla Rosessa, kun seuraavan kerran menen eteläsuomeen.
Tunnelmallista adventin aikaa.

maiju kirjoitti...

Onnea Elsa! Lahjat kuuluvat ilman muuta synttärikuvioihin ja hyvin oletkin tehtävästä suoriutunut - aivan ihania kaikki ostoksesi!!

tina kirjoitti...

Voi miten ihania ostoksia.Sulla on blogi täynnä aarteita.
Paljon onnea!

Mimmimamma kirjoitti...

No jo on ihanat ostokset. Tottakai sitä itselleen lahjoja pitää saada ostaa. Minäkin hommasin jo aikoja sitten tulevat joululahjat itelleni.:)

Tiina kirjoitti...

Kauniita ostoksi sinulla ja niin... Wanilla Rose on ihana kauppa! :)

Tiina kirjoitti...

Ja niin... myöhästynytta syntymäpäivää!!! :)

Marielisa kirjoitti...

Tulin vastavierailulle blogiisi, kun huomasin sinun käyneen kylässä :) Ja hyvä että tulin, blogisi on Ihana!!! Aivan hurmaavia kuvia olet ottanut ja sisustustyylisi on niin lähellä minunkin makuani. Saanhan lisätä sinut suosikkeihini?

Minäkin harrastan lahjojen ostamista itselleni, ainakin niin saa mieluisimmat lahjat ;)

Onnittelut täältäkin, synttärin ja hienojen löytöjen vuoksi!

Elsa kirjoitti...

Marielisa: Kiva kun tänne eksyy uusia lukijoita jotka jättävät kommentit, kyllä minut saa linkittää suosikkeihisi! Ja mieluusti!

Mari kirjoitti...

Kauniita ostoksia! Minäkin olen ihaillut tuota rautaristikkoa...

Nina kirjoitti...

Kauniita ja käytännölliä lahjoja olet ostanut itsellesi! Onnitteluja siis!:)
Lokerikot ovat ihanat ja pidän erityisesti rautakehikosta.

mimosamamma kirjoitti...

Hengästyttävän ihanat lahjat ja todella upeasti ne ovat löytäneet paikkansa kauniissa kodissasi! Ihailen aina otoksiasi, olet taitava kuvaaja ja osaat "vangita" niihin juuri oikeat tunnelmat:)
Sunnuntai-illan iloa!

titta kirjoitti...

Onnittelut!! Tuo kehikko on upea seinällä, muutenkin mahtavat synttärilahjukset :)

Marge kirjoitti...

Onnea ELsa!!
Kauniita löytöja olet tehnyt!
Ja kiitos vinkistä viime postauksessa!! Sitä oli suuri apu!