torstai 1. tammikuuta 2009

Rautasängyn uudet vaatteet


Niin vaihtui vuosi, miten sitä osaa kirjoittaa 2009? Mitähän tämä vuosi tuo tullessaan? Onneksi sitä ei etukäteen tiedä. Yllätyksellisyys, odottamaton ja spontaanisuus ovat mieleeni enemmänkin. Oletko Sinä tehnyt uudenvuodenlupauksia? Itse vältän niitä tekemästä, ainakaan kovin tärkeitä tai merkityksellisiä, sillä ne lupaukset ovat kohdaltani veteen piirretyt.

Tänään on näkynyt aurinko, tuo ihana valoilmiö, joka antaa energiaa ja intoa. Taivas on ollut sininen ja kirkas. Olen tänään tehnyt muutaman tyynyn, joissa kankaanpainantaa. Olen myös laittanut paljon tavaraa myyntiin huutonettiin. Siispä kaikki kohdallaan ja hieno sekä antoisa vuoden ensimmäinen päivä.

Edellisessä postauksessani hehkutin 2008 vuoden parhaaksi löydökseni lasten rautasängyä. Ja uuden vuoden kunniaksi se sai uudet vaatteet.


Löysin isotätini Toinin silkkipaidan kätköistäni ja se sopii kuin nakutettu tämän sängyn henkeen ja tunnelmaan, joten sen paikka löytyi sängyn päädystä. Huutonetistä huusin itselleni edullisesti lasten pitsipeiton rautasänkyyni.


Huomenna olen menossa Turkuun (kampaajalle) ja sitten Saloon viikonlopuksi. Mukavaa ja ihanaa viikonloppua kaikille!


11 kommenttia:

Sirkka kirjoitti...

Vuoden ensimmäinen ihastutta KUVA tuli nyt vastaan...pidän tästä niiiin paljon ja jos ikinä luovut tästä niin ota yhteyttä:) juu tiedän et älä Sirkka höpise joutavia:))

Tuo silkkipaita todella sopii siihen kuin poutapilvi...ja rakkaalta muistoksi saatu.

Nyt olen ajatellut tältä vuodelta et en enää kirjoittele jokaisen kohdalle erikseen...vaan kyllä tulen aina jokaisen blokkiin, siis joka tulee minun ...kurkkaamaan ja tervehdykseni jättämään:)

Oikein ihanaa Turun reissua ja onnistunutta uutta lookkia hiuksillesi se aina piristää kummasti!

Aurinkoisin ja iloisin mielin

Sirkka

maano kirjoitti...

kauniin uuden ilmeen on sänkysi saanut , hyvää tulevaa vuotta :)

Sirkka kirjoitti...

minä vielä, unohdin sanoa et tuo päiväpeitto on IHANA sopien täydellisesti ja mukavaa Salon matkaakin!

Heidi kirjoitti...

Oi, Elsa tuo sänky... siihen kun painaisin pääni ei varmasti untani mikään häiritsisi. Se on kyllä oikea aarre <3

mimosamamma kirjoitti...

Rautasänkysi on AARRE ja olet pukenut sen ihanaan asuun!
Oikein hyvää tätä vuotta Elsalle
toivottelee Marja

Krisse kirjoitti...

Ihana sänky ja kaunis peitto sen päällä...

Oikein hyvää alkanutta tammikuuta sinulle toivottaa Vaaralan krisse

maiju kirjoitti...

Olenkin jo mielessäni ajatellut, että näyttäisipä se Elsa pian taas kuvia siitä rautasängystä! Eli kiitos näistä - et arvaa, miten pahaan rautasänkykuumeseen olen sairastunut.. Ei mitään hajua minne sellainen meille sopisi, mutta ne on vaan niin kauniita niinkuin tämä omasi! Kaikki tyynyt ja asessoaarit ovat ihan nappiin!

mimmuli kirjoitti...

Kävin taas ihastelemassa kaikkea kaunista..olitpas tehnyt hienon huudon, aivan ihana!

ANNI kirjoitti...

Todella kaunis pitsipeitto! Tuollainen kun joskus osuisi omallekin kohdalle.. Muttei ikinä vaikka kuinka etsisi:) Ehkä se oikea antaa odotuttaa itseään! :) Rautasänkysi katselu vie tunnelman jonnekin menneeseen aikaan...

Marge kirjoitti...

Ihana sänky, ihana peitto, ihana kuva!! Jälleen Elsa ihana postaus! Ja tervetuloa vierailemaan blogissani, jonka perustin teidän kauniiden blogien innoittamana!

päivi kirjoitti...

täällä minä taas ihastelemassa uusia juttujasi:D
sänkysi on todella kuin koru...pitsipeite kruunaa sen!
löysin kirpusta samanmallisen mutten saanut valkaisu yrityksistä huolimatta kaltaisesta valkeaa:(
ehkäpä kevätaurinko toteuttaa toiveeni?
mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua sinulle ja ihanaa uutta vuotta kauniiseen kotiisi<3
halauksin päivi