keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Riipun ja roikun... Addicted


Kiitoksia kovasti Raparperin alla Riikka! Siis tunnustuksesta jonka Sinulta sain, olen yllättynyt ja otettukin siitä. Kiitos!


Tämän tunnustuksen mukana kulkee kehoitus kertoa itsestään viisi riippuvuutta... Niitä minulla piisaa, valintani osuivat seuraaviin:

1) Suklaa. Minussa asuu varsinainen suklaa-addikti, eikä minulle mikä tahansa suklaa kelpaa, ainoastaan Fazerin Sininen ja Fami-patukat. Fameja oli olemassa jo lapsuudessani, ja nyt ovat tulleet takaisin makeishyllyihin, ja sehän passaa minulle. Muistan lapsuudestani että ne maksoivat silloin 20 penniä kipale, kun nyt niistä saa pulittaa 50 snt kipale.

2) Käsillä tekeminen ja itsensä toteuttaminen. Tähän kategoriaan lasken mukaan askartelut, helpot ompelut, tuunaukset, huonekalujen rapsuttelut, hopeaketjujen ja helmikorujen vääntelyt. Päässäni pyörii alati isompia ja pienempiä ajatuskulkuja, jotka johtavat ideointiin, tekemisen pakkoon ja itsensä ilmaisemiseen. Tavalla tai toisella.

3) Löytäminen. Kirpputorit, antiikkimarkkinat, antiikkiliikkeet - niistä olen riippuvainen, niissä koen itselleni välttämätöntä löytämisen iloa.

4) Vaniljajogurtti ja mysli. Ilman tätä yhdistelmää aamuni ei lähde käyntiin, joten näitä löytyypi jääkaapistani aina ja ikuisesti.

5) Läppäri ja kännykkä. Ilman näitä vekottimia en tule nykyisin toimeen, yhteydenpito ystäviin, blogimaailmaan, internettiin on minulle tärkeää. Ja edustaa minulle riippuvuutta, jota en halua olla ilman.

Sain minä toisenkin tunnustuksen kahdelta taholta. Kaunis kiitos ja niiaus siitä Valloittavan Valkoisen Anulle sekä Riihipirtin Tinttarukselle (jolta sain samaisen tunnustuksen jo aikaa sitten). Nyt olen sen verran itsekäs että päätin olla jakamatta tunnustuksia eteenpäin. Monet blogit ovat niitä toki ansainneet. Mutta tarttukaa toki tuohon riippuvuus-meemiin itse tykönänne jos siltä tuntuu.

Pitäkää huolta itsestänne!

I am addicted to several things, and Riikka from the blog "Raparperin alla" challenged me to reveal five of them. Chocolate is my addiction number one, then I am hooked on making things with my hands such as sewing, crafting, making jewellery. I love flea markets, antique fair and shops, to find treasures is rewarding on many levels. Furthermore, my morning starts allways with vanilla yoghurt with granola. Lap top and mobile phone are very important for contacting my friends, blogworld and internet.

5 kommenttia:

Sarppa kirjoitti...

Sinulla oli aika paljon samoja riippuvuuksia kuin minullakin..pitääkin tuo postaus tehdä joku päivä kunhan taas kerkiää..

Kauniita kuvia taas

Kirsi kirjoitti...

Onnea tunnustuksista, tuo kellokuva on ihana!

Kirsi

tinttarus kirjoitti...

Yllättäin sitä nyökytteleepi monen riippuvuuden rinnalla.....
Suklaa on kyllä varmasti keksitty naisia varten!!?!
Sidoksissa tänne blogimaailmaankin tunnustaa usea kanssasisar olevansa ja piukastikin vielä. Nyökyttää tämäkin äitsy taasen!! Mutta ilman riippuvuuksiamme roikkuisimme mielellä synkemmällä, eikös!?!
Joten kunnialla kantakaamme kaikki addiktiomme!!Amen.
Mukavaista torstaita, joka on toivoa täynnä!!

elina kirjoitti...

Suklaa, taitaa olla monen riippuvuus, minunkin. Tuo omin käsin tekeminen on myös tuttu juttu.
Minusta nämä haasteet ovat mukavia, ei tarvitse aina keksiä mitä kirjoittaisi, kun ihan aina ei ole inspiraatiota.

Mari kirjoitti...

No onpas meillä yhteisiä riippuvuuksia;) Vaikkakin suklaa on kai aika yleinen riippuvuus meille naisimmeisille...