sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Dressmaker's form


Tuntuu kuin kaikki postaukseni käsittelevät joko kirpparilöytöjä tai sitten muita hankintojani. Toivottavasti ette kyllästy... Askartelu- ja käsityörintamalla on hiljaista, koska niiden suhteen energiatasoni on todella alhaalla, ja mikään siihen liittyvä ei innosta kovinkaan paljon.

Eilen avautui Hietalahden kirpputori, kiva saada vaihtelua ns. normaaliin kirppukierrokselle. Tänään käväisin Hietsun torilla, myyjiä vielä nihkeästi mutta kyllä meno siitä kiihtyy. Pari pientä ostosta tein, 1 euron pieni alpakkalautanen sekä 3 euron alpakkainen palkintopikari. Pikari on mainio vaikka snapsutteluun... Kuvassa myös aiempi kirppuostos, pikkuruinen maljakko.


Eilen suunnistin pienen mustan autoni nokan kohti Wanilla Rosea, sillä olin nimittäin aiemmin varannut Ríitalta mallinuken, ja sitä lähdin eilen noutamaan. Olen hetken aikaa haaveillut mallinukesta, ja etsin tovin vanhaa sellaista kuitenkaan löytämättä. Riitalta sitten löysin tämän uusvanhan lapsen kokoisen mallinuken. Se on riittävän pieni ja sen voi sijoittaa joko lattialle tai sitten tason päälle. Jatkossa siihen tulee lapsen vaatteita, aluspaitaa ja mekkoa. Sopii myös rautasängyn kaveriksi. Kuvassa olevan valkoisen pitsityynynpäällisen hankin myös Riitalta. Tyynyjä on kiva ja helppo vaihdella sesongin mukaan.



Hi blogsisters! Here are again my flea market finds, a small trophy of new silver and small silvercoloured plate. I have dreamed for some time of a dressmaker's form or mannequin, and finally it is arrived to my home. In children size, and so it is ideal for my small home, it can be put on the floor or on the table.



Mukavaa uutta alkavaa viikkoa! Minulla on tiedossa (taas) Turun reissu, tällä kertaa kahdeksi päiväksi. Ja sitten perjantaina alkaa loma, kivvaa!
Have a nice week! This week I am going (again) to Turku for two days. And on Friday starts one week holiday, great!

13 kommenttia:

Tuikku kirjoitti...

Hehee...ei kyllästytä!! Ihanilta näyttävät kuvasi taas. Bongasin Riitan puodista tuon mallinuken ja kuulin, että myyty on..nyt tiedän minne;)
Mukavia ja aurinkoisia päiviä sinne, olen kateellinen kun pääset Hietsun kirpparille tutkailemaan;) täältä sinne on niin pitkä matka.

Galleri MochB kirjoitti...

Vi gillar dina loppisfynd... :O) Och var glad för att du har så många i din närheten. Modelldockan var charmig! Ha en bra vecka!

päivi kirjoitti...

hei!
en kyllä kyllästy ikinä postauksiisi, aina ne kurkkaan ja kommentoinkin:)ihania ostoksia taasen vihertyneenä katselen:)
tuo mallinukke minunkin ostoslistalla ja tuskin muualta kuin riitalta sitä löydän, pientä etsin itsekin.
kerrassaan huokailuttavan ihana tuo nurkkaus jossa rautasänky kauniisti laitettuna... silmä lepää:)
leppoisaa viikkoa sinulle, ajelehan varovasti!
haauksin päivi

Mari kirjoitti...

No ei tosiaan kyllästytä! Jälleen olet tehnyt hienoja löytöjä... Mukavaa alkavaa viikkoa :)

Mirtzi kirjoitti...

Ei kyllästytä kirppislöydöt, itsekin vannoutuneena kirppishiirenä nautiskelen, kun saan nähdä muiden löydöksiä:)
Ja suloinen ihastuttava tuo mallinukke!! Ja aivan kadehdittavan ihana tuo viimeinen kuva...lankarullaa ja helmitaulua...tykkään!
Aurinkoista viikkoa ja lomanodotusta!

taburetti kirjoitti...

Sunnuntai iltaa....
vapaa päivät pian ohitse ja paluu arkeen.
Voi, postauksiisi en kyllä kyllästy täällä on aina kauniita tavaroita silmanruokana.
Lämpimin terkuin Jaana

maano kirjoitti...

kivat hankinnat :) pääsispä itekki jjoskus teän kirppari apajille :)

Krisse kirjoitti...

ai että taas ihania kuvia..silmä lepää...
hyvää alkanutta viikkoa toivottaa Vaaralan Krisse

Kirsi kirjoitti...

Kivoja ostoksia, täytyypä itsekin mennä kesällä Hietsuun. Mallinukke on myös ihana ja sopii rautasängyn kylkeen erinomaisesti.

Mukavaa Wiikkoa!

Kirsi

Sateenkaarentaa Riikka kirjoitti...

Täällä ihastelemassa löytöjäsi ja toivottelemassa mukavaa maanantaita.
Ilona

Tilu kirjoitti...

Kyllä toisten kirpparilöytöjä on aina mukava ihastella, varsinkin jos mukana on hinta, niin pysyy itsekin hintatietoisena.
Turussa on paljon hyviä itsepalvelukirppiksiä, toivottavasti ehdit kierellä, ne ovat kyllä vähän syrjässä keskustasta.

Kristiina kirjoitti...

Pitsityynynpäällinen on aivan ihastuttava! ja muutenkin kivannäköisiä nuo kirppislöydöt.

Anna-Lena kirjoitti...

Vad fint!! Letar också med ljus och lykta efter en provdocka. Järnsängen i bakgrunden är helt underbar och kudden med! Ha det så bra i Åbo. Kram Anna-Lena