sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Linen flour sack

Köyhänhopeaa ja helmiä. Mercury silver and pearls.

Perjantaina kävin hakemassa juuri ilmestyneen iki-ihanan JDL-lehden Anne's Past & Present-liikkeestä Mariankadulta. Hurmaava sisustus- ja antiikkiliike Kruunuhaassa, vanhaa ja uutta, kaunista ja hurmaavaa, kulunutta ja antiikkia. Nettipuotikin löytyy. Olisikohan tässä Wanilla Rosen korvike?

Ehdottomasti uusi visiitti sinne on tehtävä. Annen kaupassa olen ennenkin ollut, mm ostanut valkoisen Tolix-tuolini. Eikä ostokset jääneet tälläkään kertaan pelkkään lehteen vaikka kovin odotettu se onkin. Mukaani tarttui myös pellavainen jauhosäkki, karkeaa pellavaa ja sininen raita. Sininen ei ole minun värini, mutta se ei estänyt minua. Tähän voisi painaa vuosiluvun tms. Nyt jauhosäkki on sohvani koristeena, tuomassa ilmettä ja särmää muuten niin valkoiseen. Monikäyttöinen, vaikka lahjasäkkinä jouluna, sängyn päälle tai sitten seinävaatteeksi. Lisää väriä Elsan elämään... ;)




Tapasin muuten siellä liikkeessä uuden blogaajatuttavan Helmen Talon Sannun, olipa mukava tavata ja jutella sisustamisjutuista. Kiva blogi Sinulla, Sannu! Käykää ihmeessä tutustumassa, pääsette siihen tästä.



Been doing some shopping again. Not much but something. Namely, a linen flour sack with blue stripe on it. Blue is not my colour but it did not prevent me buying this lovely textile. Now it brightens up my sofa. This linen sack would go perfectly also on bed or on the wall. I wish you all a nice weekend! Soon september is over and new month ahead.

12 kommenttia:

päivi kirjoitti...

hei!
ihanaa kun saat shoppailla ja vaikkapa vain käydä katselemassa ihanissa liikkeissä :)
minun sisustus -elämääni tuli iso aukko kun riitta lopetti, samaan aikaan vakkari liikkeeni naapurikaupungissa lopetti myös...
uuttahan aina saa mutta sitä vanhaa:(
kivoja nettikauppoja onneksi vielä löytyy ja tuo lehtikin minulle taitaa olla postissa tulossa!
saa elämässä ollakin väriä, sinulle se kivasti sopiikin:)
mukavaa viikon alkua, halauksin päivi

Louise kirjoitti...

Har läst din blogg ett tag trots att jag själv just först har börjat blogga. Ljuvliga bilder - också i detta inlägg. Du förmedlar så fina stämningar!

Anna-Lena kirjoitti...

Vackert, vackert.. du tar så ljuvliga bilder. Säcken var väldigt fin där i din soffa. Såg att Petra, "Romantiska hem" sytt ett draperi med säckar på. Superfint! Det är kanske något för dig.

Hoppas att du får en skön vecka!
Kram Anna-Lena♥

U.M kirjoitti...

Tuo on kyllä aivan ihana liike, olen käynyt siellä viimeksi toissa viikolla.. Aivan upeita huonekaluja ja juuri noita tekstiilejä.. Kun vaan ei huonekaluillekkaan ole loputtomasti tilaa;)

Mari kirjoitti...

Täytyypäs käydä kurkkaamassa molempiin linkkeihin. Kaunis tuo säkki...

Olivieno kirjoitti...

Tuli käytyä lauantaina Helsingissä, harmi kun en tuonne ymmärtänyt mennä... Muistaiskohan seuraavalla reissulla.

Piitis kirjoitti...

Kiitos vinkistä,
poikkean ostamaan lehden.
^_^Piitis

Rostrose kirjoitti...

Pretty - it gives a wonderful contrast!
MoiMoi, Traude

TeSa kirjoitti...

Samainen lehdykkä oli minunkin ostoslistalla, päivänä jolloin se ilmestyi.
Ihanaa katseltavaa sivu toisensa perään.
Säkkikankaita olen katsellut ja mielinyt suulista hakea, mutten ole sinuiksi vielä suunnitelmieni kanssa tullut.
Pirteitä syyspäiviä sinulle.

Tiina kirjoitti...

Omaa lehteäni täällä myös odottelen innolla, saapuu ajastansa.
Jauhosäkki on todella kaunis,
itse myös miettinyt sitä kanssa vaan nyt seuraa sitten se tyhmä kysymys.... istutko tuolilla kun se on siinä? ja onko miten karhea kun istut? vain onko vain koriste?
Nolona utelee "hän". ;)

Sannu kirjoitti...

Onpa ihana toi jauhosäkki. Mullakin on yksi jauhosäkki mistä on tehty tyynynpäällinen.
Mä en ole taas blogia kerennyt päivittelemään kun ollaan taas kipeitä:( Ihania juttuja jaksat aina väsäillä:)Oli kiva tavata ja juttua olisi varmasti riittänyt pidempään:)

Elsa kirjoitti...

Tiina, säkki ei ole pelkkä koriste, vaan kyllä sen päällä istutaan. Tämä ao. kangas on karkeahkoa pellavaa mutta ei se pistele peppua.

Kiitoksia kaikille kivoista kommenteistanne!