torstai 3. joulukuuta 2009

Dancing in the Dark


Hiljaisuuteni täällä on johtunut lähinnä siitä ettei valo riitä valokuvaamiseen, tai ainakaan sellaiseen kuvaamiseen johon olisin tyytyväinen. Aamulla kotoa töihin lähtiessä ja illalla sinne palatessa on pimeää, eihän sitä valoisaa aikaa ole kuin korkeintaan paria tuntia. Joten olen antanut olla. Toivotaan valoa viikonloppuna. Muutenkin energiatasoni on melko alhainen, sehän kuuluu tähän vuodenaikaan vahvasti. Olen kyllä lukenut muiden blogeja mutta tuo kommentointi on jäänyt vähäiselle huomiolle.

Kyllähän niitä iloa aiheita on silti ollut.


Iloa sain kovastikin viime sunnuntaina, wanhan sisustustavaran markkinoilta Riihimäellä, lämmin kiitos pääorganisaattoreille Wanillan Riitalle ja Minnalle, sekä sisustussiskoille Minnalle, Tarulle, Sirpalle ja systerille. Ja olihan mukana myös sisustusveli Antti. Kivaa oli, ja sisustustavara vaihtoi vilkkaasti omistajaa. Tällainen markkinatouhu on mukavaa vastapainoa siviilityölle. Kuvat tässä ovat sieltä.

Iloa löytyi myös tänään Vanhassa Satamassa Naisten Joulumessuilla. Siellä on mm. Valkoisen Pellavan siskoilla myyntikoju, jossa myytävänä kaikkea ihanaa ja idearikasta tuunattua ja itse tehtyä. Minä tykkäsin kovasti. Suosittelen lämpimästi sinne menoa. Ehkäpä joulumieli löytyy sieltä. Täältä löytyy lisää infoa.



The one week silence of mine is mainly due to lack of light, thus no good pictures can be taken. And my energy level is at the moment very low. But some joyful things have happened, last weekend I took part to flea market happening, sort of brocante market, where old interior things were sold. Today I went to the Women's Xmas Fair, where skillful ladies gathered with their doings. More information can be found here.

7 kommenttia:

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Olisinpa päässyt sinne Riihimäelle, ainakin valokuvat ovat niin houkuttelevia. Kiva kuulla, että sinulla oli myyntimenestystä.
Kyllä se on totta, että tämä pimeä aika vie voimia. Sataisipa lunta, niin olisi hieman valoisampaa.
Odotan innolla kuvia, joita viikonloppuna otat.

Mukavaa perjantaita!!

Ainosofia kirjoitti...

Nyt pitää alkaa kyllä tutkimaan onko meilläpäin mitään kivaa...

Ainakin käsityö/joulumessut...

Teilläpäin on huomattavasti enemmän kaikkea kivaa...
no - säästyypä rahat ;))

Pimeys tympii täälläkin, mutta eteenpäin mennään sano mummo hangessa..
Hankia odotellessa - ainosofia-

Mari kirjoitti...

Harmittaa kun nuo tapahtumat ovat niin kaukana...
Vähäinen energiataso täälläkin :/ No, tänään kuitenkin jouluostoksille... :)

SariW kirjoitti...

Kieltämättä tämä pimeys vähän haittaa kuvaamista. Sisällä on nyt pakko ottaa kuvat jalustimella. Se on niin kömpelöä puuhaa ; )
Tänään on maa ollut valkea ja heti näyttää valoisammalta : )
Mukavaa viikonloppua !

Mirtzi kirjoitti...

Toivon, että olisin päässyt käymään Riihimäellä, mutta lueskelin blogiasi liian myöhään...harmittaa. Mutta toivottavasti tulee vielä ensi kerta.
Ihania kuvia ja ihania tavaroita on kuvissa:)

Uuden Kuun Emilia kirjoitti...

olen ehdottomasti sitä mieltä, että työpäivän pituus pitäisi jotenkin suhteuttaa päivän pituuteen. Meidän pohjolan asukkaiden pitäisi nauttia talvella tuplasti unta - talviunta.
Valokuvien perusteella tiedän taas jääneeni paljosta paitsi!

Parolan asema kirjoitti...

Ihanan tumman vihreää, toimii niin kauniisti valkoisella pohjalla, yksinkertainen on kaunista :)