perjantai 5. joulukuuta 2008

Aih! Oih! Huoh!


Taas on aika viikonlopun! Ihanaa! Viikot tuntuvat kuluvan niin nopeasti, suorastaan vilisten ohi. Koko viikon on ollut sateista ja pimeää, ja kun aamulla pitäisi nousta ylös, on se todella vaikeaa. Yön ja päivän eroa on vaikea tunnistaa saatika edes erottaa. Hyvä että on kello olemassa! :))

Viikkoon on mahtunut työntekoa, Turussa käynti, mukava ja piiitkä myöhäinen lounas hyvien ystävien kanssa, ja lisäksi poikkeuksellinen veronpalautus napsahti tililleni eilen. En ole moneen vuoteen saanut palautusta verovoudilta.

Mutta se raha ei kauan poltellut lompakkoani sillä kävin tänään ostamassa kauan suunnitellun kameraostokseni, nimittäin haaveissani on ollut digijärjestelmäkamera. Ja valintani oli Canon EOS1000d. Nyt on akku latautumassa, ja kovasti odottelen että pääsisin vihdoinkin kameran kimppuun, kokeilemaan ja harjoittelemaan. Canonin hankin paristakin syystä, ensinnäkin hinta-laatu-suhde pitäisi olla erittäin hyvä sekä minulla on useita Canonin objektiivejä kinojärjestelmäkameran ajoilta, ne sopivat myös tähän digirunkoon. Tuskin maltan odottaa! Aah, voih, huoh!

Huomenna itsenäisyyspäivänä minulla on suunnitelmissa Naisten Joulumessuille meno Vanhaan Satamaan. Joulumessuilla suomalaiset naiset esittelevät ja myyvät itse ideoimiaan ja omin taitavin käsin valmistamiaan korkealuokkaisia kotiteollisuustuotteita, jotka sopivat erinomaisesti lahjoiksi ja tarve-esineiksi: neuleita, vaatteita, asusteita, koruja, mattoja, keramiikkaa, puu- ja nahkatöitä, leluja, koristeita sekä suolaisia ja makeita jouluherkkuja.

5 kommenttia:

päivi kirjoitti...

vihreänä luin kamerahankintaasi:D
itselläkin paremman kameran hankinta pian edessä... nykyinen palvellut jo muutaman vuoden ja parempia kuviakin haluisin...?
intohimoni kuvata puutarhaa ja luontoa yleensä kuluttaa pian hyvänkin kameran loppuun:(
minäkin sain mukavat rahat verovoudilta mutta päädyin uusiin mattoihin:D
ne nyt tehtaalla kudottavana....
mukavalta kuulostaa taas suunnitelmasi, itse aion vain levätä rankan viikon päätteeksi...
lämpöisin terkuin päivi

Stazzy kirjoitti...

Hymyilin sisäisesti blogisi nimelle..

Kävaisehän Nein myyntipöydän vierustalla...

Tiina kirjoitti...

Onnea uudelle kameralle.. :)
Antoisia messuja täällä toivottelen ja hyvää Itsenäisyyspäivää!

maano kirjoitti...

onnea veronpalautuksista ja sen myötä kamerastasi :)

Sirkka kirjoitti...

Tulin vielä katsomaan kauniita kuviasi ja huomasin, että missäs kommenttini...no laitetaan uusi,

Onnea uudelle kameralle, vaikka sinun entiselläsikin kamerallasi tuli ihan hyviä kuvia ainakin näin nettikäyttöön.
Itse en tänä vuonna mennyt naistenmessuille, vaikkakin siellä ystäväni on myymässä tekemiään tuotteita. Ajanpuute on kysymyksessä ja uskoisin, että palautusrahani olisivat sinne huvenneet.
Jokavuotiset Naistenmessut ovat kyllä näkemisen ja kokemisen arvoiset!

Hyvää itsenäisyyspäivää.